Koronavirustartunnan saanut sydänkirurgi erehtyi palaamaan lomamatkalta töihin – ”Kyse oli tunneista”

Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.

Suomen sairaaloissa on yleisesti hyvä valmius hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa. (Kuva Fotolia)

Puolet HUS:n aikuisten sydänkirurgeista on nyt kotikaranteenissa.

KORONAVIRUS HUS:n Meilahden sairaalassa työskentelevällä sydänkirurgilla todettiin koronavirustartunta 11.3.2020. Tartunnan saanut palasi matkalta Itävallasta Tirolin alueelta sunnuntaina 8.3.2020. Hänen oireensa alkoivat maanantaina työpäivän aikana.

THL julisti Itävallan Tirolin epidemia-alueeksi maanantaina klo 16.02. Henkilö ei ole ollut enää tiistaina tai sen jälkeen töissä.

– Tämän tapauksen kohdalla kyse oli tunneista, kun Tirol julkistettiin epidemia-alueeksi vasta maanantai-iltana, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Tartunnan saaneen kontaktit on selvitetty. Tartunnalle on altistunut 28 henkilökunnan jäsentä, joista 15 on lääkäreitä, 13 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa. Heidät kaikki on asetettu kotikaranteeniin. Lisäksi kuusi potilasta ja heidän omaistaan on altistunut tartunnalle. Osa heistä on sairaalassa, osa kotona. Heihin ollaan yhteydessä.

Altistukset kohdistuvat pääosin HUS:n sydänkirurgiaan. Puolet HUS:n aikuisten sydänkirurgeista on kotikaranteenissa.

– Keskitymme turvaamaan kiireellisten potilaiden hoidon. Joudumme perumaan ainakin tältä ja ensi viikolta suunniteltuja toimenpiteitä, sanoo toimialajohtaja Antti Vento HUS:n Sydän- ja keuhkokeskuksesta.

Varmuuden vuoksi HUS:sta on oltu yhteydessä Turun, Tampereen ja Kuopion yliopistollisiin sairaaloihin ja selvitetty mahdollisuutta ohjata potilaita heille hoitoon.

HUS kielsi henkilökunnan työ- ja virkamatkat epidemia-alueille viime viikolla. Tämän viikon tiistaina kielto laajennettiin myös koskemaan kansainvälisiä kongresseja. Henkilökunnan vapaa-ajan matkoja työnantaja ei voi kieltää, mutta työnantajana HUS on suositellut henkilökuntaansa välttämään kaikkea matkustamista epidemia-alueille.

Epidemia-alueilta palanneet työntekijät työskentelevät etätyössä matkan päättymistä seuraavien seitsemän päivän ajan. HUS:ssa on todettu tähän mennessä yhteensä 46 koronavirustartuntaa. Todetut tartunnat kaikki liittyvät matkailuun epidemia-alueille tai kontaktiin tartunnan saaneen kanssa.

Hallitus suosittaa, että epidemia-alueilta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja kahden viikon poissaolosta yhdessä työnantajansa kanssa.

Lue myös: Hallitus päätti toimista koronaviruksen hillitsemiseksi – yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan

Kommentoi Facebookissa