Kulttuuria ja kulinarismia Tukholmassa – pariksikin päiväksi, osa 2

Kotigokki vieraili Tukholmassa, jossa vierähti päivä jos toinenkin.

Kotigokki vieraili Tukholmassa, jossa vierähti päivä jos toinenkin. (Kuva Timo Ernamo)

Tukholma ei tyhjene vieläkään, kun kävelemme taas yöllä halki kaupungin.

RUOKA Retkemme Tukholmassa kattoi muutaman kaupunginosan ilman julkisten liikennevälineiden käyttöä eli kävellen. Se on mainio tapa tutustua kaupunkielämään, jos kenkäsi pohjat kestää. Kuulee äänet, haistaa tuoksut, aistii tunnelman.

Tässä jutussa talsimme jälleen etupäässä ruoan ja juoman perässä, itsestäänselvyyksiä osin vältellen, osin niihin törmäten.

Djurgården ja Skeppsholmen

Djurgårdeniin pääsee raitiovaunulla 7, mutta antoisinta sinnekin on mennä apostolinkyydillä. Heti sillan jälkeen tulevat Junibacken, Vasamuseet, Historiallinen museo, Liljevalchin taidehalli, Abba-museo ja Gröna Lund. Sekä tietysti yhteislauluilloistaankin (YLE Fem) tunnettu Skansen.

Ohitamme ne. Siihen jäävät massat vellomaan, mutta me sen kuin jatkamme matkaamme.

Päämäärä on Prinssi Eugenin Waldemarsudde, joka näkyy raitiovaunulinjan päätepysäkiltä.

Prinssi Eugen oli poikamies, piti kukista, oli aktiivinen taidemaalari ja järjesti ihanassa ympäristössä runsaasti juhlia.
Prinssi Eugen oli poikamies, piti kukista, oli aktiivinen taidemaalari ja järjesti ihanassa ympäristössä runsaasti juhlia. (Kuva Timo Ernamo)

Waldemarsudde on tunnettu erittäin kauniista ja vehreästä ympäristöstään, puutarhasta istutuksineen, merellisestä tunnelmastaan ja onhan siellä taidemuseokin sekä prinssi Eugenin kotimuseo, jossa on omat näyttelynsä sekä kahvila-ravintola Prinsens Kök.

Varsinaisessa taidemuseossa oli tällä kertaa Joan Miró -näyttely, joka oli odotuksia parempi, kun Mirón museo Barcelonassa on ollut remontissa. Prinssin kotona oli erinomainen Ruotsin kansakoulun 175-vuotisjuhlanäyttely ja kokoelmanäyttelyssä tämä oli huomioitu.

Oikein hyvä kokonaisuus. Puutarha oli vasta puhkeamassa kukkaan, mutta nättiä oli silti.

Prinsens Kök on melko kohtuuhintainen, listan kallein ruoka maksaa tällä hetkellä 170 kruunua (vajaat 18 euroa). Kesäksi aukeaa museon viereen myös Café Ektorpet, jonka tarjonta myös löytyy kokonaisuudessaan jutun perässä olevasta linkistä.

Tämä kohde on vuodesta toiseen tukholmalaisten suosikkikohteita, mikä kertoo aktiivimatkailijalle aika paljon ellei jopa tarpeeksi.

Jollei halua seurata kokonaan omia jalanjälkiään, voi hypätä paattiin Gröna Lundin vierestä ja matkustaa joko Skeppsholmeniin tai Skeppsbronille.

Tämä Marina Abramovicin asetelma puhutteli niin kulttuuri- kuin ruokamatkaajaakin.
Tämä Marina Abramovicin asetelma puhutteli niin kulttuuri- kuin ruokamatkaajaakin. (Kuva Timo Ernamo)

Skeppsholmeilla ovat toisiinsa kytkeytyneinä Modernin taiteen museo ja Arkkitehtuurimuseo. Lisäksi heillä on siellä parikin erinomaisin näköaloin varustettua kuppilaa.

Ja siitä on kiva kävellä keskustaan ja tietysti myös päinvastoin.

Englanninkielisen sivuston linkki jutun lopussa.

Myös Skeppsholmenilta voi hypätä Skeppsbronille menevään veneeseen ja sieltä voi kävellä satama-alueella sijaitsevalle Fotografiskalle, jossa on parhaillaan menossa neljä näyttelyä (samalla lipulla) ja lisäksi yläkerrassa on hienoin näköaloin varustettu oikein miellyttävä ravintola.

Linkki löytyy luonnollisesti. Se, joka ei ole käynyt tässä yksityisin varoin ylläpidettävässä museossa, ei ole modernia museotoimintaa nähnytkään. Tunnetusti paras ja toimivin konsepti. Nettisivustot hengästyttävät.

Vaan eteenpäin vie ihmisen mieli.

Den Gyldene Fredenin ruokalistaa voi lueskella myös ulkona, se on halvempaa.
Den Gyldene Fredenin ruokalistaa voi lueskella myös ulkona, se on halvempaa. (Kuva Timo Ernamo)

Lihapullat tulevat Ruotsista, sen tietää virolainenkin

Kaikki Tukholman-kävijät parveilevat jossain vaiheessa Vanhassakaupungissa. Siellä on myös lihapullaturistin käytävä.

Syy on yksi baari, Den Gyldene Freden. Ovessa lukee kapakan perustamisvuosi, 1722. Uudenkaupungin rauha solmittiin 1721 ja se sai Ruotsissa kutsumanimekseen ”Kultainen rauha”, koska se oli valtakunnalle edullinen ja hyväksi. Kapakka perustettiin niille sijoille, missä se yhäti on, heti seuraavana vuonna. Se on se Bellmanin kantakapakka.

Den Gyldene Fredenin lihapullaohje on pysynyt samana vuodesta 1906. Eli kun joku puhuu jotain isoäidin lihapullista, se kannattaa vaientaa ja viedä edellä mainittuun kapakkaan syömään luksusversiota isoäidin lihapullista. Kun niitä nakersimme, ei puolisoni huomannut pullissa mitään erityistä. Ei kuulukaan, ne ovat perusta, jolle lihapullakulttuuri on rakennettu.

Den Gyldene Fredenin lihapullaohje on pysynyt samana vuodesta 1906.
Den Gyldene Fredenin lihapullaohje on pysynyt samana vuodesta 1906. (Kuva Den Gyldene Freden)

Viistosti kapakkaa vastapäätä, Järntorgetilla jo, sijaitsee Cultur, jonka baarissa voi nauttia lasillisen hyvää viiniä ajautumatta konkurssiin. Samaa ei voi taata sille, joka painelee Yxsmedsgrändenille Burgundy Bariin, koska siellä on helppo tuhota syömättäkin nelinumeroinen summa euroja.

Kesällä Culturin terassi on myös aivan käypä istumapaikka.

Burgundy on osa isompaa konseptia, jonka sivuille tulee englanninkielinen linkki loppuun.

Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää, jos Jens Lapidusta on uskominen.
Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää, jos Jens Lapidusta on uskominen. (Kuva Timo Ernamo)

Jos on liian fiinit pullat Uudenkaupungin rauhassa, voi aina painella Södermalmille eli Söderiin, ihan lähelle Medborgarplatsenia eli Kansalaistoria. Siellä on Jens Lapiduksen romaaneistakin tuttu Kvarnen  eli Mylly, jonka lihapulla-annos pitää rehdin lihapullaturistin syödä.

Annos on täysin klassinen, mutten pilaa ruokailua etukäteen paljastamalla lisukkeita. Homma on hanskassa ja annoksen taso vastaa suomalaisen klassikkoravintolan itse tehtyjen lihapullia. Muusi on makuasia.

Ravintola on perustettu vasta 1908, joten sen resepti ei voi olla Den Gyldene Fredeniä vanhempi.

***

Väliotsikossa mainittu virolainen viittaa siihen, kun eräs toveri meni ostamaan Tallinnassa kaupasta eineslihapullia eikä siellä ollut myynnissä kuin Äkta Svenska Köttbullar.

Eivät ne niitä paremmin tee, mutta kyllä ne penteleet pullansa paremmin myyvät.

Kotigokki Timo Ernamo, itse teossa.
Kotigokki Timo Ernamo, itse teossa.

https://www.waldemarsudde.se/besok-oss/restaurang-cafe/

http://www.modernamuseet.se/stockholm/en/

http://fotografiska.eu/

http://www.gyldenefreden.se/

https://www.culturbar.se/

http://www.theburgundy.se/english

http://www.kvarnen.com/en/food-drinks/

Kuka on Kotigokki?

Kirjoittaja Timo Ernamo on 59-vuotias vaari, joka on työskennellyt kirjankustantamoissa miltei 30 vuotta. Se on lähes yhtä kauan kuin hän on kirjoittanut ruoasta.

Entisen aktiiviliikkujan voi nähdä metsässä sienikorin kanssa tai vesistöjen äärellä virvelin ja jopa onkivehkeiden kanssa heilumassa, niin rannalla kuin veneessäkin.

Hän on syntyperäinen raumalainen, joka lähti Helsinkiin opiskelemaan 1977 ja jäi sille tielle. Nykyisin hän on Johnny Knigan toimituspäällikkö. Kniga on WSOY:n itsenäinen kustannusyksikkö.

Kommentoi Facebookissa