TALOUS Suomalaisilta tileiltä tehtiin yhteensä yli 3 miljardia maksua vuonna 2019. Korttimaksujen osuus tästä oli noin 65 prosenttia ja tilisiirtojen noin 35 prosenttia, muiden maksujen osuus oli enää vain 0,04 prosenttia. Arvossa mitattuna eniten rahaa liikkui kuitenkin tilisiirroissa: vuonna 2019 tilisiirtoja tehtiin 2 747 mrd. euron edestä, kun taas korteilla maksettiin 54 mrd. euron edestä.
Vuonna 2019 korttimaksujen lukumäärä kasvoi yli 6 prosenttia edellisvuodesta ja etenkin korttien lähimaksuominaisuuden käyttö lisääntyi selvästi, kun lähimaksujen ylärajaa korotettiin 50 euroon huhtikuussa 2019. Suomalaisilta tileiltä tehtyjen tilisiirtojen lukumäärä puolestaan kasvoi lähes 9 prosenttia vuodesta 2018.
Kun sähköinen maksaminen edelleen yleistyi, käteisen käyttö väheni entisestään, mikä ilmeni muun muassa käteisnostojen euromäärän laskuna. Vuoden 2019 aikana suomalaiset nostivat käteistä yhteensä arviolta 13,2 mrd. euroa, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Vuonna 2019 käteistä nostettiin keskimäärin noin 2 400 euroa suomalaista kohti. Eniten käteistä nostettiin pankkiautomaateista: suomalaisilla korteilla käteistä nostettiin automaateista 10,9 mrd. euroa, mikä oli 83 prosenttia kaikista käteisnostoista.

Vuoden 2019 aikana lähimaksuja tehtiin ensimmäistä kertaa enemmän kuin PIN-koodilla vahvistettuja korttimaksuja: lähimaksuja tehtiin 913 miljoonaa euroa, kun taas PIN-koodin kanssa maksuja tehtiin 908 miljoonaa. Kortin lähimaksuominaisuuden käyttö kasvoi 45 prosenttia edellisvuodesta
Myös lähimaksulla tehtyjen ostosten arvo lähes kaksinkertaistui vuodesta 2018 ja ylitti 10 mrd. euroa vuonna 2019. Vuoden 2019 lopussa noin 90 prosentissa maksukorteista oli lähimaksuominaisuus. Koronavirusepidemian uskotaan aiheuttaneen lähimaksamisen osuuden korostumista entisestään.
Suomen Pankin kuluttajakyselyn mukaan noin 7 prosenttia suomalaisista käytti käteistä pääasiallisena maksuvälineenään päivittäistavaroiden ostamiseen vuonna 2019 ja noin 9 prosenttia ilmoitti käyttävänsä yhtä usein sekä käteistä että korttia. Sähköisten maksutapojen ja verkossa ostamisen yleistyessä käteisen nostaminen ja samalla sen käyttäminen ovat vähentyneet tasaista tahtia viime vuosina.
Ensi vuoden maksuliiketilastoista selviää, onko koronaviruspandemia osaltaan voimistanut tätä ilmiötä. Käteistä käytetään kuitenkin vielä varsin paljon, ja osalle kuluttajista se on ainoa mahdollinen maksutapavaihtoehto, joten käteisen katoaminen ei vielä ole näköpiirissä.
Lue myös: Suomessa on tänä vuonna löytynyt jo yli 900 euroseteliväärennöstä – määrä on kaksinkertaistunut
Kommentoi Facebookissa