Suomessa on tänä vuonna löytynyt jo yli 900 euroseteliväärennöstä – määrä on kaksinkertaistunut

Poliisi haltuun päätynyt rahajäljitelmä, jota on yritetty käyttää maksuvälineenä.

Poliisi haltuun päätynyt rahajäljitelmä, jota on yritetty käyttää maksuvälineenä. (Kuva Poliisi)

Erityisesti heikkolaatuisia elokuva- ja matkamuistoseteleitä on pystytty käyttämään maksuvälineenä.

VÄÄRENNÖS Suomessa setelien kierrosta löydettiin vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana 908 euroseteliväärennöstä. Määrä on suunnilleen kaksinkertainen vuoden 2019 vastaavaan aikaan verrattuna.

– Väärennettyjä seteleitä on liikkunut Suomessa alkuvuonna tavallista enemmän. Erityisesti heikkolaatuisia, niin kutsuttuja elokuva- ja matkamuistoseteleitä, on pystytty käyttämään maksuvälineenä, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista.

– Nämä setelit on kuitenkin helppo tunnistaa vääriksi, sillä niissä ei ole turvatekijöitä, Vehmas jatkaa.

Juttuvinkki: Rahajäljitelmiä on jälleen käytetty maksuvälineenä kahviloissa ja kioskeissa – tarkista saamasi setelin aitous

Alkuvuonna 2020 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 384. Seuraavaksi eniten oli 10 euron väärennöksiä eli 290, ja 50 euron väärennöksiä oli 163.

– Seteleitä käsiteltäessä on aina hyvä kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin, Vehmas toteaa.

Väärennöksiä ehkäistään uudella eurosetelisarjalla, jonka viimeisimmät eli 100 ja 200 euron setelit uusittiin viime vuonna. Muut seteliarvot on uusittu jo aiemmin. Setelien turvatekijöissä on käytetty uusinta tekniikkaa, jonka ansiosta seteleitä on entistäkin vaikeampi väärentää.

Aitouden tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito.

Lue myös: Suomessa löytyi viime vuonna lähes tuhat seteliväärennöstä – yli puolet oli 50 euron seteleitä

Kommentoi Facebookissa