JÄÄKIEKKO Jokerit taisteli Moskovan alueella Podolskissa keskiviikkona voiton. Paikallinen Vitjaz taipui maalein 2-3.
Jokerit oli ensimmäisen erän jälkeen johtanut jo 3-0. Maalin makuun pääsivät Hannes Björninen, Tommi Kivistö ja Philip Holm.
Vitjaz pääsi maalin päähän. KHL:n maalipörssin kärkimies Niko Ojamäki kavensi 2-3:een. Jokereiden maalivahti Janne Juvonen kesti lopussa ja pelasti joukkueelleen voiton.
Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki saavutti uransa 128:nnen voittonsa KHL:ssä päävalmentaja. Hän nousi KHL:n suomalaisvalmentajien kaikkien aikojen voittotilaston ykköspaikalle. Kari Heikkilä oli valmentanut KHL:ssä aikoinaan 127 otteluvoittoa.
– Tuntee itsensä aika vanhaksi, kun tällaisia ennätyksiä tulee. 44 vuotta on taulussa. Pitää kiittää pelaajia ja Jokereita organisaationa, että on saanut täällä kolme ja puoli vuotta olla. Tämä on hieno liiga ja toivottavasti voittoja tulee vielä paljon lisää, Marjamäki kommentoi Jokereiden nettisivuilla.
Marjamäki siirtyi Jokereiden päävalmentajaksi 2018. Tämä kausi on hänelle Jokereiden peräsimessä viimeinen ainakin toistaiseksi.
Jokerit jatkaa KHL:n läntisen konferenssin kärjessä. Eroa toisena olevaan Moskovan TsSKA:an on kaksi pistettä.
Perjantaina Jokerit kohtaa Pietarissa SKA:n. Rahakas SKA on lännen sarjataulukossa vasta viidentenä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jokerit taisteli voiton härkäviikkonsa päätteeksi – jatkaa kärjessä
Kommentoi Facebookissa