KORIPALLO Lauri Markkanen heitti 43 pistettä, kun Suomi voitti koripallon EM-kisojen puolivälieräottelussa Kroatian koriluvuin 94-86. Markkasen 43 pisteen saldo on uusi yhden ottelun ennätys Suomen miesten maajoukkueessa.
Markkasen hurja esitys on pantu merkille myös NBA:ssa. Markkasen sopimusoikeudet hankkinut Utah Jazz twiittasi videon Markkasen donkista Kroatia-ottelusta otsikolla ”Tätä rakastat katsoa”. Twiitissä oli myös teksti ”Lauri Markkanen upotti 43 pistettä ja hulluja donkkeja Kroatiaa vastaan”.
Utah Jazz hankki Markkasen toissa viikon torstaina Cleveland Cavaliersista. Ei ole tosin varmaa, että Markkanen ensi kaudella Utah Jazzissa pelaisi. Jazzin huhutaan kauppaavan Markkasen vielä ennen kauden alkua toiseen seuraan.
Yllättävä seurasiirto ei näytä Markkasen keskittymistä EM-kisoissa häirinneen. Hänet hyvin todennäköisesti tultaneen valitsemaan EM-kisojen tähdistöön.
Markkanen jätti sunnuntaina Kroatian ja muiden maiden NBA-tähtiä varjoonsa. Jugoslavialaisella koripallolla olikin synkkä sunnuntai Berliinissä. Ensin Suomi pudotti neljännesvälieräottelussa Kroatian jatkosta ja myöhemmin illalla Serbia taipui Italialle myöskin lukemin 86-94.
Merkittävä mestarisuosikki Serbia oli voittanut alkulohkonsa puhtaalla pelillä. Suomen Susijengi oli Serbian kanssa täysin helisemässä hävittyään alkusarjan ottelun viime maanantaina 70-100.
Suomi on kuitenkin mukana puolivälierissä ja Serbian turnaus on ohi. Serbiaa ei auttanut Italia-ottelussa edes kahtena viime kautena NBA:n parhaaksi pelaajaksi valitun Denver Nuggetsin supertähden Nikola Jokicin 32 pisteen panos, eikä se, että Italian päävalmentaja Gianmarco Pozzecco ajettiin suunsoittonsa takia ottelusta ulos.
Suomi kohtaa tiistaina puolivälieräottelussa hallitsevan maailmanmestarin Espanjan, joka neljännesvälierässään voitti Liettuan jatkoajan jälkeen 102-94. Suomen ja Espanjan ottelu alkaa tiistaina kello 18.15 Suomen aikaa.
Tiistain toisessa puolivälieräottelussa vastakkain ovat 21.30 alkaen Saksa ja Kreikka. Saksa voitti neljännesvälierässään Montenegron 85-79 ja Kreikka Tshekin 94-88.
Italia kohtaa puolivälieräottelussa keskiviikkona Ranskan, joka neljännesvälierässään kukisti Turkin jatkoajalla 87-86. Keskiviikkona pelataan myös Slovenian ja Puolan välinen puolivälieräottelu. Puola kukisti neljännesvälierissä Ukrainan 94-86 ja Slovenia Belgian 88-72.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Susijengi löi Kroatian – Lauri Markkanen johdatti Suomen historialliseen saavutukseen!
Kommentoi Facebookissa