VOIMANOSTO Voimailulegenda ja olympiameloja Ilkka Nummisto on kuollut. Hän nukkui pois lauantaina 75-vuotiaana.
Nummisto oli 1980-90-lukujen vaihteessa Suomessa suosittu julkkis. Hän kilpaili Maailman vahvin mies -kisoissa huipputasolla veteraani-ikäisenä.
Maailman vahvin mies -kisoissa Nummisto voitti 46-vuotiaana MM-pronssia 1990. Suomen vahvin mies -kilpailun hän voitti kolmesti peräkkäin vuosina 1990-92.
Nummisto menestyi myös voimanostajana. Hänen ennätyksensä yhteistuloksessa oli 950 kiloa.
Suomalaisista valtaosa muistaa Nummiston voimailu-urheilusta, mutta nuoremmalla iällä hän teki merkittävän uran melonnassa. Olympiakisoihin Nummisto osallistui melojana peräti neljä kertaa.
Olympiadebyyttinsä Nummisto teki melonnassa Tokiossa 1964 ollessaan 20-vuotias. Hän eteni kajakkiyksiköissä silloin välieriin.
Mexico Cityssa 1968 hän sijoittui kajakkinelosten 1000 metrillä viidenneksi. Münchenissä 1972 hän oli kajakkiyksiköissä 1000 metrillä yhdeksäs ja kajakkinelosten 1000 metrillä seitsemäs. Montrealissa 1976 Nummisto karsiutui keräilyerissä kajakkinelosten 1000 metrillä.
Nummisto kantoi Suomen olympiajoukkueen lippua Münchenin 1972 kisojen avajaisissa. Hän oli tuolloin melojana uransa huipulla, mutta ei yltänyt olympialaisissa mitaleille asti.
Nummiston ura huippu-urheilijana kesti yli kolmen vuosikymmenen ajan. Menestys melonnassa, voimanostossa ja Vahvin mies -kisoissa kertoo hänen monipuolisuudestaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lupaava yleisurheilukesä jatkuu – Ringa Ropon Suomen ennätys uhattuna
Kommentoi Facebookissa