JÄÄKIEKKO Puolustaja Jani Hakanpää teki kauden ensimmäisen maalinsa hienoon paikkaan NHL:ssä lauantaina. Hakanpään edustama Carolina Hurricanes kukisti Nashville Predatorsin kotonaan 3-1.
Hakanpää laukoi 2-1 -osuman hieman ennen päätöserän puoliväliä. Hän sai kiekon suoraan Vincent Trocheckin aloitusvoitosta ja suomalaisen laukaus jätti Predators-vahti Juuse Saroksen räpyläkäden haromaan tyhjää.
Maanantaina Hurricanesiin Anaheim Ducksista hankitulle Hakanpäälle maali oli NHL:ssä siis kauden ensimmäinen. Ottelu Hurricanesin paidassa oli hänelle toinen.
Hakanpää, 29, oli 2019 voittamassa Leijonissa MM-kultaa. Hän siirtyi sen jälkeen Anaheim Ducksin NHL-organisaatioon, mutta sai viime kaudella peliaikaa vain viidessä NHL-ottelussa.
Tällä kaudella Hakanpää vakiinnutti paikkansa Ducksin miehistössä. Carolinaan hän siirtyi juuri NHL:n siirtorajan alla ja näyttäisi nyt vakiinnuttaneen paikkansa joukkueessa, joka voi mennä pudotuspeleissä pitkälle.
Kahdesti antautunut Saros venyi kiekon eteen peräti 45 kertaa. Sebastian Aho syötti tyhjiin syntyneen Carolinan kolmannen maalin.
Carolina johtaa NHL:n Central-divisioonaa yhden pisteen turvin ennen Florida Panthersia. Nashville majailee divisioonan neljännellä sijalla eli viimeisellä playoff-paikalla kahden pisteen kaulalla ennen Chicago Blackhawksia.
Jesse Puljujärvi osui
Jesse Puljujärvi teki kauden 10. NHL-maalinsa lauantaina. Puljujärven Edmonton Oilers löi Winnipeg Jetsin vieraissa 3-0.
Puljujärvi vei Edmontonin 2-0 -johtoon päätöserässä. Supertähdet Connor McDavid sekä Leon Draisaitl tekivät esityön ja Puljujärvi pääsi viimeistelemään komeasta polviasennosta.
Puljujärvellä on nyt kasassa tehot 10+6=16. Hänen yhden kauden NHL:n piste-ennätyksensä 12+8=20 on sesongilta 2017-18.
Edmonton (54 sarjapistettä) majailee North-divisioonassa kolmantena. Edellä ovat Toronto Maple Leafs (60) ja Winnipeg (57). Oilers on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin Jets ja yhden ottelun vähemmän kuin Maple Leafs.
Roope Hintz takoo pisteitä hurjalla tahdilla
Playoff-paikkaa janoava Dallas Stars otti elintärkeän voiton lauantaina. Dallas kukisti Columbus Blue Jacketsin kotonaan 5-1.
Dallas ratkaisi kamppailun toisen erän jälkipuoliskon tehopätkällään. Reilun kuuden minuutin sisään syntyneet Denis Gurianovin, Joe Pavelskin, John Klingbergin ja Esa Lindellin maalit muuttivat pikaisesti lukemiksi 5-1.
Lindellille (1+1) osuma oli kauden viides. Hän kirjautti lisäksi syöttöpisteen Pavelskin maaliin.
Roope Hintz syötti Lindellin osuman ja avusti Klingbergin maalissa. Tulikuuma Hintz on tahkonut viimeisessä viidessä pelaamassaan ottelussa tehot 2+9=11.
Columbuksen maalivahti Joonas Korpisalo torjui 12 laukausta ennen kuin hänet otettiin vaihtoon neljännen takaiskun jälkeen. Ilta oli ruma myös Blue Jacketsin hyökkääjä Patrik Laineelle, jonka plusmiinustilasto osoitti lukemaa -4.
Dallas nousi kolmen pisteen päähän Central-divisioonan viimeisellä playoff-paikalla majailevasta Nashville Predatorsista. Stars on pelannut kolme ottelua vähhemmän kuin Predators.
Markus Nutivaara pisteputkessa
Florida Panthers teki NHL:n Central-divisioonan voittotaistelusta entistä kiharaisemman lauantaina. Panthers kukisti Tampa Bay Lightningin vieraissa 5-3.
Florida karkasi jo avauserässä 3-1 -johtoon. Jonathan Huberdeau viimeisteli Panthersin kolmannen osuman Markus Nutivaaran laukauksesta tulleesta paluukiekosta.
Nutivaara venytti pisteputeknsa kolmen ottelun mittaiseksi. Hän on tehnyt kauden seitsemästä tehopisteestään (0+7) neljä viimeisessä kolmessa kamppailussa.
Myös Floridan kapteeni Aleksander Barkov pääsi syöttöpisteen makuun. Hänen laukauksensa painui verkkoon Patric Hörnqvistin kautta, mikä muutti lukemiksi 2-0. Barkov (18+27=45) löytyy NHL:n pistepörssissä riviltä 15.
Carolina Hurricanes johtaa Central-divisioonaa. Florida ajaa takaa yhden ja Tampa Bay kahden pisteen päässä.
Teksti Otto Palojärvi ja Jussi Lehmola
Lue myös: Tuukka Raskille iso merkkipaalu NHL:ssä
Kommentoi Facebookissa