JÄÄKIEKKO Perjantaina alkaviin MM-kisoihin valmistautuva Leijonien joukkue vahvistui hyökkääjä Arttu Ruotsalaisella, jonka NHL-kausi Buffalo Sabresissa päättyi runkosarjaan. Ruotsalainen, 23, otti innolla MM-kutsun vastaan.
– Viimeisiä NHL-kierroksia vietiin, niin Jere Lehtinen soitti kiinnostuksesta. Minut haluttiin joukkueeseen ja ilomielin tulin, Ruotsalainen kertoi Riiassa torstaina.
Ruotsalainen korostaa, että Suomen edustaminen jääkiekon MM-kisoissa toteuttaa hänen merkittävän unelmansa.
– On kova pelinälkä. Pikkupoikana on unelmoinut näistä hetkistä edustaa Suomea. Itsellä ihan hyvä kausi takana, joten innolla lähden kisoihin.
Kaksi vuotta sitten Ruotsalainen putosi MM-kisajoukkueesta kalkkiviivoilla. Silloin hän lohduttautui ajatuksella, että voisi mahtua MM-Leijoniin tulevaisuudessa.
– Kyllähän se pettymys oli, mutta se kuuluu siihen. Tiedostin, että olen nuori pelaaja. Ajattelin, että pääsen kisoihin tulevaisuudessa ja nyt on sen aika.
Ruotsalainen aloitti kautensa SM-liigassa Ilveksessä keräten 19 ottelussa 27 tehopistettä. Kun NHL-kausi alkoi tammikuussa, siirtyi hän Pohjois-Amerikkaan.
Ruotsalainen joutui hakemaan vauhtia AHL-liigan puolelta, mutta sai loppukaudesta peliaikaa Buffalo Sabresin NHL-miehistöstä. Hän teki 17 NHL-ottelussa viisi maalia ja keräsi lisäksi syöttöpisteen.
Buffalo Sabres oli NHL:n tämän kauden heikoin joukkue, mutta tunnelma ei Ruotsalaisen mukaan ollut siellä masentunut. Kukaan ei myöskään laittanut keväämmällä läskiksi, vaikka pudotuspelihaaveet kariutuivat aikaisessa vaiheessa.
– Itse, kun olin Buffalossa, oli siellä ihan hyvä meininki. Meillä oli nuori joukkue kasassa ja nälkää oli paljon. Kilpailtiin ensi kauden pelipaikoista, eikä siellä ruvettu lomailemaan liian aikaisin.
MM-kisoissa Ruotsalainen pääsee joukkueeseen, jolla on mahdollisuuksia maailmanmestaruuteen. Ruotsalainen lähtee kisoihin hyvin luottavaisena.
– Vahvuuteni ovat hyökkäyspäässä. Tulosta pitää tulla. Koen, että olen siihen valmis. Lähetään tavoittelemaan sitä kirkkainta, mutta peli kerrallaan sinne mennään. Uskon, että kun kaikki loksahtaa kohdilleen, on mahdollisuus mihin vaan.
NHL:stä tuleviin pelaajiin asetetaan MM-kisoissa perinteisesti isoja odotuksia. Ruotsalainen ei moisesta ota stressiä.
– En koe, että tulee minkäänlaista painetta. Olen pyrkinyt keskittämään ajatukset omaan tekemiseen. Turha miettiä, mitä muut ajattelee.
Ruotsalainen korostaa muutenkin nauttivansa siitä, että on päässyt urallaan eteenpäin kovimpaan mahdolliseen liigaan sekä MM-kisajoukkueeseen. Hän korostaa, ettei olisi uskonut harppaavansa näin isoja askeleita parissa kaudessa.
– Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut. Paljon hommia on tehty, ja kiva nähdä, että se on tuottanut tulosta. Tämä ei vielä riitä. Pitää tehdä paljon hommia lisää.
Leijonat avaa turnausurakkansa lauantaina, kun vastaan tulee Yhdysvallat. Ruotsalaisen mukaan vastustajaan keskitytään vasta perjantaina.
– Ei ole käyty sitä läpi. Ollaan omaa pelitapaa käyty läpi. Huomenna varmaan keskitytään vastustajaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Leijonien MM-joukkueen NHL-vahvistus – ”Kyllä mietittiin vähän”
Kommentoi Facebookissa