Suomen mäkihypyn karu tilanne – miesten maajoukkueessa vain kolme hyppääjää

Niko Kytösaho lukeutuu Suomen mäkihypyn kärkinimiin

Niko Kytösaho lukeutuu Suomen mäkihypyn kärkinimiin. (Kuva AOP)

Suomen miesten mäkihypyn A-maajoukkueeseen kelpuutettiin vain kolme hyppääjää. Naisten maajoukkueessa hyppääjiä on neljä.

MÄKIHYPPY Suomen miesten mäkimaajoukkueessa on olympiakaudella 2021-2022 vain kolme urheilijaa. Antti Aalto, Niko Kytösaho sekä Arttu Pohjola jatkavat maajoukkueen mukana.

Mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen perustelee tiivistämistä seuraavasti:

– Isossa kuvassa tähdätään Pekingin talviolympialaisiin, halutaan terävöittää ja tiivistää kärkeä. Sen puolesta on selkeää että Niko ja Antti ovat mukana joukkueessa. Arttu Pohjola on ottanut viimeisen vuoden aikana hyviä askeleita eteenpäin. Hän on nuori, ja pääsee nyt tekemään oikean ensimmäisen kauden ammattimaisesti valmentuen. Halutaan antaa Artulle mahdollisuus, hän on positiivinen ja erittäin hyvän asenteen omaava urheilija, Väätäinen kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa.

Väätäinen korostaa, että vaikka leirityskauden alussa maajoukkue on pieni, ei potentiaalisia urheilijoita jätetä kilpailuttamatta. Maajoukkueen ulkopuolella laadukas päivittäisharjoittelu on mahdollista akatemioissa ammattivalmentajien valmennuksessa.

– Korostettakoon, että ovi ei ole mennyt kiinni keneltäkään. Suomen mäkihypyssä pelataan niin pienillä määrillä, että ovi on auki myös jatkossa. Hyvillä suorituksilla ja hyvällä tekemisellä maajoukkueen ovet on auki kaikille, Väätäinen kertoo.

Kytösaho ja Aalto ponkaisivat viime kaudella tasaisesti maailmancupin pisteille. Maailman kärkeä he eivät kuitenkaan hätyytelleet.

Suomessa maailmancupin tasolle yltävät hyppääjät ovat vähissä. Resurssien keskittäminen muutamaan potentiaaliseen huippuun on siltä osin järkevää.

Suomen naisten maajoukkueessa on kaudella 2021-2022 mukana kuitenkin neljä hyppääjää. Uutena hyppääjänä joukkueeseen nousee Jokilaakson Mäkiseuraa edustava vasta 15-vuotias Sofia Mattila. Julia Kykkänen puolestaan valmistautuu kauteen omatoimisesti, ja osallistuu maajoukkuetoimintaan todennäköisesti leirien muodossa.

– Sofia Mattila on nuori potentiaalinen urheilija, jolla on erittäin kova palo kehittyä. Maajoukkueen mukaan hän nousee mukautetulla mallilla, Suomen päävalmentaja Ossi-Pekka Valta toteaa.

Jenny Rautionaho ja Susanna Forsström ovat Suomen maajoukkueen muut hyppääjät. Rautionaho leiskautteli muutamassa maailmancupin kisassa viime kaudella ihan lupaavia siivuja ja osoitti menneensä eteenpäin.

Yhdistetyn miesten maajoukkue kasvaa tulevalle kaudelle yhdellä urheilijalla, kun viime talvena kovaa kuntoaan väläytellyt Otto Niittykoski liittyy mukaan joukkueeseen. Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen kokee, että taso kärkiurheilijoiden takana on tasainen ja kaikki ansaitsevat paikkansa maajoukkueen matkassa.

– Kahden kärkiurheilijan takana ryhmä on tasainen ja paremmuusjärjestykseen löytyy perustelut monesta suunnasta. Kyseisen ryhmän kohdalla pääajatus on saada suhteellisen laaja ja tasokas tiimi olympiatalvea silmällä pitäen; uskon että ryhmän jokaisella urheilijalla on mahdollisuus edustaa Suomea Pekingissä, Kukkonen kertoo.

Oberstdorfissa viime talvena MM-hopeaa voittanut Ilkka Herola on luonnollisesti Suomen ykköstoivo olympiakaudella. Eero Hirvosen toivotaan palaavan tasolle, jolla oli edellisellä olympiakaudella 2017-2018. Olympiakauteen yhdistetyn A-maajoukkueessa ovat mukana seuraavat urheilijat: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Otto Niittykoski, Perttu Reponen.

Yhdistetyn Tyttöjen Projekti 2026:ssa seitsemän urheilijaa jatkaa urheilijan polkunsa rakentamista kohti vuoden 2026 olympialaisia. Ryhmään nousee Helsingin Mäkihyppääjien Anna Kerko. Ryhmän vastuuvalmentajana jatkaa Lasse Moilanen.

Tulevalla kaudella ryhmän päätavoitteena on vanhempien urheilijoiden osalta nuorten maailmanmestaruuskilpailut sekä Continental Cupin kisojen kiertäminen. Joukkueen nuoremmilla urheilijoilla pääkilpailuja ovat edelleen Suomessa järjestettävät kansalliset SM- ja Hopeasompakilpailut.

Naisten yhdistetty oli MM-kisojen ohjelmassa ensi kertaa viime talvena, mutta suomalaisia ei ollut vielä mukana. Seuraavat arvokisat naisten yhdistetyssä kilpaillaan MM-kisoissa 2023. Olympialaisiin naiset pääsevät ensi kertaa Milanossa 2026.

Yhdistetyn Tytöt Projekti 2026 urheilijat ovat Anna Kerko, Minja Korhonen, Selina Kähkönen, Nonna Laitinen, Anna-Maija Oinas, Alva Thors, Julia Äikiä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: YLE teki sopimuksen hiihdon MM-kisoista – kaupallinen mediajätti rahastaa välistä

Kommentoi Facebookissa