Linja-autonkuljettajien lakot päättyvät – neuvottelutulos työehdoista syntyi

Lakot loppuvat välittömästi ja töihin paluu tapahtuu viimeistään maanantaina alkavaan ensimmäiseen työvuoroon. (Kuvituskuva Fotolia)

Sopimukset pitävät sisällään muun muassa kuuden prosentin palkankorotukset.

TYÖEHTOSOPIMUKSET Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ovat päässeet neuvottelutulokseen linja-autonkuljettajien ja huoltokorjaamojen työehtosopimuksista. AKT:n hallitus on hyväksynyt sopimukset. Lakot päättyvät.

Linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamojen työehtosopimuksien aiempi sovintoehdotus hylättiin 28.2. Tämä merkitsi linja-auto- ja huoltokorjaamolakkojen alkamista 1.3. Lakot ehtivät kestää kolme päivää.

Työehtosopimusten sovittelua jatkettiin valtakunnansovittelijan toimistossa sovittelija Jukka Ahtelan johdolla. Uutta sovintoehdotusta ei kuitenkaan enää tarvittu. Perjantain aikana AKT ja ALT pääsivät neuvottelutulokseen ensin huoltokorjaamojen osalta ja myöhemmin illalla myös linja-autohenkilökunnan sopimuksesta.

AKT:n jaostot ja hallitus ovat vielä kokouksissaan myöhään perjantai-iltana hyväksyneet sopimukset.

– Olemme AKT:ssä tyytyväisiä sekä solmittuihin työehtosopimuksiin että työtaisteluiden päättymiseen. Kaikkiin tavoitteisiin ei tällä kertaa päästy, mutta sopimuksen syntyminen vaatii yleensä kompromissien tekemistä. Kokonaisuuteen voi olla ainakin osittain tyytyväinen, toteaa AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.

Sopimukset pitävät sisällään muun muassa kuuden prosentin palkankorotukset. Työaikoihin saatiin paikallisen sopimisen malli työhönsidonnaisuusajan merkittävälle lyhentämiselle. Sopimukset sisältävät myös arkipyhäkirjauksen, rinnakkaissopimusten kiellon sekä sosiaalitilatyöryhmän.

Lakot loppuvat välittömästi ja töihin paluu tapahtuu mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään maanantaina 6.3. alkavaan ensimmäiseen työvuoroon.

Lue myös: Linja-autolakko alkaa – AKT on kuitenkin saamassa ensimmäiset sopimuksensa autoliikenteessä

Kommentoi Facebookissa