Lopettaako Sebastian Vettel uransa? – ”Uskon, että hänellä on vielä intohimoja”

Sebastian Vettelin F1-kausi ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Sebastian Vettelin F1-kausi ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. (Kuva AOP)

Sebastian Vettelin huhutaan vetäytyvän Formula ykkösistä jo tämän kauden jälkeen.

FORMULA 1 Huhumylly F1-kuljettaja Sebastian Vettelin ympärillä kiihtyy. Tuoreimmat huhut ovat kertoneet, että Vettel voisi jopa lopettaa tämän kauden jälkeen.

Vettel ja Ferrari ovat yhä kaudella 2019 ilman voittoa. Tosin Kanadan osakilpailussa Vettel ajoi ensimmäisenä maaliin, mutta menetti voittonsa viiden sekunnin aikasakon takia tuomariston katsottua hänen syyllistyneen vaaralliseen ajoon.

Vaikka Ferrari on selkeästi Mercedestä jäljessä, voi hyvin arvioida, ettei Vettelkään ole tällä kaudella menestynyt.

F1-legenda Alain Prost arvioi kovien paineiden johtaneen Vettelin heikkoon menestykseen.

– Ehkä se oli seurausta huonosta keskittymisestä tai motivaatiosta. Hän on selvästi paineen alla, koska nyt kaikki keskustelevat siitä lopettaako hän uransa ja kaikenlaisia muitakin huhuja. Rehellisesti pitää vain sanoa, että hän on tällä hetkellä hyvin vaikean tilanteen keskellä, Prost sanoi Ranskan Canal Plussan mukaan.

Ferrarin tallipomon Mattia Binotton mielestä Vettel kyllä viihtyy Ferrarilla.

– Mielestäni Vettel on onnellinen meidän kanssamme. Hän olisi vielä onnellisempi, jos hän palaisi voittamaan kisoja ja hänellä olisi parempi auto, mutta uskon, että hänellä intohimoa ajaa vielä ja voittaa, Binotto sanoi Corriere dello Sport -lehden mukaan.

Binotton mukaan Vettel haluaa voittaa nimenomaan Ferrarilla. Samalla Binotto tyrmää väitteet, että Vettel voisi lähteä Ferrarilta tämän kauden jälkeen.

– Hänen unelmansa on voittaa mestaruus Ferrarilla ja minulla ei ole epäilystäkään hänen aikomuksistaan, Binotto linjasi.

Vettelin on huhuttu siirtyvän entiseen tiimiinsä Red Bullille. Red Bull -tallin F1-pomo Christian Horner tyrmää väitteet.

– Jos juttelemme keskenämme, niin se ei tarkoita sitä, että tekisimme taas töitä yhdessä. Niin kauan kuin minä olen tietoinen, niin Sebastianilla on sopimus kaudesta 2020. Neuvotteluja välillämme ei ole, Horner sanoi Speed Weekin mukaan.

Vettel ajoi Red Bullilla vuodet 2009-2014 ja voitti tallissa peräti neljä maailmanmestaruutta. Hän päätti jättää Red Bullin kauden 2014 jälkeen, kun uusi tallikaveri Daniel Ricciardo oli häntä nopeampi.

Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen

Lue myös: Kova väite Italiasta – Kimi Räikkönen palaamassa Ferrarille

Kommentoi Facebookissa