Maistuvia vinkkejä kalan maustamiseen – klassiselle sitruunalle ja tillille on vaihtoehtoja!

Mausta lohi suolalla ja halutessasi pippurilla, ripottele pinnalle hienonnettua tilliä.

Mausta lohi helposti suolalla ja halutessasi pippurilla, ripottele pinnalle hienonnettua tilliä. (Kuva Pro Kala)

Kokeile esimerkiksi vaihtaa sitruunamehu tilkkaan valkoviiniä ja tilli timjamiin.

RUOKA Kalan mietoa ominaismakua on helppo korostaa mausteilla. Sitä tuo esille jo kevyt suolaus ja muutama mustapippurimyllyn rouhaus. Moniin eri makumaailmoihin sopivaa kalaa voi maustaa jokaisen mieltymyksiin sopivaksi, ja pienelläkin panostuksella kalaruoan saa nostettua aivan uudelle tasolle.

Sitruunamehun ja tillin yhdistelmä on varma valinta kalan kuin kalan maustamisessa. Tähän klassiseen komboon voi kuitenkin joskus kaivata vaihtelua. Kokeile vaihtaa sitruunamehu tilkkaan valkoviiniä ja tilli timjamiin. Yhdistelmä on hienostunut, ja sillä saa arkiruokaankin todella ylevän vivahteen.

Sitruuna ei muutenkaan ole ainut sitrushedelmä, joka sopii kalan kaveriksi. Lime, appelsiini ja veriappelsiini käyvät myös esimerkiksi uunilohen maustamiseen. Sitrushedelmistä voi mehun lisäksi käyttää maustamiseen niiden kuorta raastettuna. Muista pestä hedelmät huolellisesti ennen kuoren käyttämistä ruoanlaitossa.

Juttuvinkki: Ruokahävikki maukkaaseen hyötykäyttöön – itse tehty kalaliemi antaa resepteille upean ja syvän maun

Ideoita maustamiseen löytää myös eri puolilta maailmaa. Oletko kokeillut kalaa thaimaalaisittain, perulaisittain tai kreikkalaisittain? Eri keittiöistä saa inspiraatiota ja vaihtelua, jos huomaat kokkaavasi kalan aina samalla tavalla.

Valmiit maustekastikkeet ja -tahnat ovat syystäkin tunnettuja hittejä. Pesto, grillikastike, sriracha, teriyaki voivat tuoda oikotien, kun maustamiseen ei ole aikaa tai et halua ostaa suurta määrää erilaisia mausteita ja yrttejä.

Entä kaipaatko enemmän haastetta? Kerää maustamiseen käytettävät yrtit itse. Luontomme on pullollaan erilaisia villiyrttejä, joilla saa kalaan uusia makuja. Jos vaikkapa mökki-illallisella tarjoat vieraillesi nokkosella, kuusenkerkillä tai siankärsämöllä maustetun aterian, se taatusti muistetaan.

  • Lähde Pro Kala

Lue myös: Kokkaa etätöissä kalalounas – näin syntyy nopea tomaatti-lohikastike sekä maistuvat silakkapihvit mikrossa

Kommentoi Facebookissa