Matti Mattsson voitti EM-hopeaa – nousi harvalukuiseen kerhoon

Matti Mattsson on voittanut 200 metrin rintauinnissa olympiapronssia, MM-pronssia ja EM-hopeaa. (Kuva AOP)

Matti Mattsson ui Roomassa EM-hopeaa 200 metrin rintauinnissa. Hän on voittanut vastaavalla matkalla myös MM-pronssia ja olympiapronssia.

UINTI Matti Mattsson saavutti hopeaa 200 metrin rintauinnissa Rooman EM-kisoissa. Mattsson ui finaalissa ajan 2.09,40.

Kultaa voitti Britannian James Wilby. Hän pysäytti kellot aikaan 2.08,96.

Mattsson nousi EM-mitalin myötä harvalukuiseen suomalaiskerhoon. Mattssonin lisäksi vain Antti Kasvio ja Jani Sievinen ovat pystyneet saavuttamaan mitalin olympiakisoissa, sekä MM- ja EM-kisoissa.

– Tottakai on iso asia, että saa tällaisen suoran tehtyä. Tänään ei valitettavasti päästy kuulemaan Maamme-laulua, mutta katsotaan sitten tulevaisuudessa, Mattsson totesi Ylen tv-haastattelussa.

Mattsson spekuloi, että olisi voinut voittaa kultaa Roomassa. Wilby oli kuitenkin liian kova vastustaja.

– Kyllähän siitä lähdetään uimaan, että sen puoleen se olisi ollut otettavissa, mutta sitä on nyt turha jossitella, Mattsson jatkoi kultamitaliin viitaten.

Mattsson totesi, että finaaliuintinsa loppuosaan hän ei ollut tyytyväinen. Hän oletti pystyvänsä uimaan jälkimmäisen satasen kovempaa.

– Tietenkin hopeamitaliin pitää olla tyytyväinen, mutta pieni pettymys se silti on. Eka satanen tuli aika paljon kovempaa kuin eilen ja se oli tarkoituskin, mutta ihan loppuun saakka se ei yltänyt, Mattsson kertoi Ylelle.

Mattsson, 28, voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa 2013 uituaan Barcelonassa 200 metrin rintauinnissa pronssille. Tokion olympialaisissa 2021 Mattsson ui samalla matkalla myöskin pronssia.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Susijengille karmea tappio – ”Joskus voi olla mieltä tyhjentävää ottaa kunnolla turpaan”

Kommentoi Facebookissa