FORMULA 1 Hollantilainen Red Bull -kuski Max Verstappen on voittanut Formula ykkösissä maailmanmestaruuden kaudella 2021. Verstappen ajoi kauden päätöskilpailussa Abu Dhabissa voittoon melkoisen tuurin päätteeksi.
Verstappen epäonnistui kilpailun startissa ja Mercedeksen Lewis Hamilton nousi kakkosruudusta kärkeen. Sen jälkeen Verstappen yritti ohitusta ja osui Hamiltoniin, joka joutui oikaisemaan. Hamilton ei saanut tilanteesta rangaistusta.
Hamilton pystyi sen jälkeen kisan kärjessä viimeiselle kierrokselle saakka ja oli Verstappenia selkeästi nopeampi. Viitisen kierrosta ennen kisan loppua Nicholas Latifi rysäytti Williams-autonsa seinään ja radalle kutsuttiin turva-auto, joka keräsi joukon yhteen.
Verstappen sai turva-auton aikana tilaisuuden hakea tuoreet pehmeät renkaat. Turva-auto poistui radalta kierrosta ennen loppua ja Verstappen pystyi tuoreilla renkaillaan helposti ohittamaan kuluneilla kovilla kumeilla ajaneen Hamiltonin.
Verstappen sai Latifilta lahjan, joka auttoi hänet uransa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen. Samalla katkesi Hamiltonin neljän maailmanmestaruuden putki. Tällä kaudella toiseksi jäänyt Hamilton on voittanut seitsemän maailmanmestaruutta.
Kolmanneksi kauden päätöskisassa ajoi Ferrarin Carlos Sainz. Alpha Taurin Yuki Tsunoda oli neljäs ja McLarenin Lando Norris viides.
Valtteri Bottas ajoi Abu Dhabissa surkean kilpailun oltuaan maalissa vasta kuudes. Bottas pystyi auttamaan Mercedeksen kuitenkin merkkimestariksi.
Kuljettajien pisteissä kolmanneksi sijoittunut Bottas siirtyy tämän kauden jälkeen Alfa Romeo -talliin. Hän ajoi Mercedeksellä viisi kautta ja talli voitti jokaisella kaudella merkkimestaruuden.
Kimi Räikkönen ajoi Abu Dhabissa uransa viimeisen F1-kilpailunsa. Kimi joutui 349. F1-startissaan keskeyttämään. Alfa Romeo -autoon tuli jarruvika.
Kimi ajoi ensimmäisen F1-kisansa maaliskuussa 2001. Abu Dhabin kisassa 2021 neljänneksi ajanut Tsunoda oli silloin sylivauva.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kimi Räikkönen, Valtteri Bottas ja MTV jättävät jäähyväiset
Kommentoi Facebookissa