Mazda tuo myyntiin ensimmäisen sähköautonsa vuonna 2020 – uutuus on täysin merkin omaa käsialaa

Mazda toi neljännen sukupolven Mazda 3:n näytteille Los Angelesissa kuukausi sitten.

Mazda toi neljännen sukupolven Mazda 3:n näytteille Los Angelesissa kuukausi sitten. (Kuva Mazda)

Japanilaismerkillä on myös varsin yllättävältä kuulostavia ajatuksia dieselin osalta.

AUTOT Vaikka sähköautot ovat hyvin todennäköisesti tekemässä lopullista läpimurtoansa lähivuosina, autonvalmistajat eivät ole luopumassa polttomoottoriteknologian kehittämisestä. Yksi esimerkki tästä on Mazda, joka tuo jo pikapuoliin myyntiin Skyactiv-X:ksi nimetyn bensakoneen. Sitä on luonnehdittu suorastaan vallankumoukselliseksi, koska voimanlähteessä käytetään dieseleistä tuttua puristussytytystä.

Mazda ei kuitenkaan laita kaikkia korttejansa tämän tekniikan varaan, vaan japanilaismerkki on lisäksi valmistelemassa ensimmäistä täyssähköautoaan. Se lanseerataan markkinoille jo pian Skyactiv-X-moottorin jälkeen, eli vuonna 2020. Auton ulkomuodosta ei ole annettu vielä mitään tietoja, mutta merkin Euroopan toiminnoista vastaava Jeff Guyton on suostunut sentään raottamaan salaisuuden verhoa hitusen.

Hän on nimittäin kertonut jo aiemmin, että Mazdan sähköauton ei pitäisi näyttää liian digitaaliselta. Guyton ei halua auton vaikuttavan kuin futuristiselta jääkaapilta, joten sähköuutuuden pitäisi olla tunnistettavissa merkkinsä edustajaksi polttomoottorisisartensa rinnalla. Nyt Jeff Guyton oli puolestaan Automotive News -julkaisun haastattelussa, jossa hän antoi ensimmäisiä tietoja sähköauton tekniikasta.

Skyactiv-X-moottoria hyödyntäviä mietoja hybridejä on tulossa markkinoille jo pian
Skyactiv-X-moottoria hyödyntäviä mietoja hybridejä on tulossa markkinoille jo pian. (Kuva Mazda)

Uutuudessa käytetään kuulemma täysin Mazdan omaa teknologiaa, vaikka japanilaismerkki on tekemässä sähköautoihin liittyvää yhteistyötä myös Toyotan ja Japanin autoteollisuuden suurimpiin alihankkijoihin kuuluvan Denson kanssa. Yhteistyökuviosta on vuotanut julkisuuteen varsin niukasti tietoja, mutta tarkoituksena on ilmeisesti kehittää alan teknologiaa yleisemmällä tasolla kuin yksittäisten autojen osalta. Yhteistyö polkaistiin käyntiin vasta sen jälkeen, kun Mazda oli jo ehtinyt aloittaa oman sähköautonsa kehitystyön.

Mazda haluaa myös yhdistää sähkö- ja polttomoottoriteknologian, ja niinpä Skyactiv-X-moottoria hyödyntäviä mietoja hybridejä on tulossa markkinoille jo pian. Lisäksi suunnitteilla on pistokehybridi, jonka pitäisi olla esittelykunnossa vuonna 2021, eli vuosi täyssähköauton jälkeen. Japanilaismerkillä on myös varsin yllättävältä kuulostavia ajatuksia dieselin osalta.

Vaikka voimanlähdetyypin tulevaisuus on vaikuttanut viime aikojen keskustelun perusteella synkältä, Mazdan Euroopan pomo Jeff Guyton on asiasta toista mieltä. Hänen mukaansa dieselautojen kysyntä lähtee vielä uuteen nousuun, koska autonvalmistajat eivät muuten pysty täyttämään jatkuvasti kiristyviä hiilidioksidipäästömääräyksiä.

Mazda on jo lisännyt SCR-katalysaattorin 6- ja CX-5-malliensa dieselversioihin, jotta ne on saatu läpi viimeisimmistä päästötesteistä. Dieseleihin kannattaa satsata, koska ne ovat edelleen suosiossa Mazdallaan paljon ajavien eurooppalaisasiakkaiden keskuudessa. Yli puolet heistä päätyy kuulemma dieseliin, jos vuosittainen ajomäärä ylittää 20 000 kilometriä, eli sähköauto ei toimi vielä ratkaisuna kaikille.

Lue myös: Mazdan wankelmoottori tekee paluun – legendaarinen voimanlähde pidentää toimintamatkaa sähköautossa

Kommentoi Facebookissa