Mercedes dominoi formulakauden avauspäivää

Valtteri Bottas ajaa 2020 mustalla Mercedeksellä

Valtteri Bottas ajaa 2020 mustalla Mercedeksellä. (Kuva AOP)

Mercedes vaikutti Itävallan F1-kisan perjantaiharjoituksissa ylivoimaiselta.

FORMULA 1 Formula ykkösten kausi saatiin käyntiin perjantaina Itävallan Red Bull Ringin radalla vapailla harjoituksilla. Kauden piti alkaa jo maaliskuussa, mutta koronapandemian takia tositoimiin päästiin vasta nyt.

Odotetusti Mercedes dominoi molempia harjoituksia. Lewis Hamilton oli kummankin harjoitussession nopein. Toisessa sessiossa hän jätti suomalaisen tallikaverinsa Valtteri Bottaksen 0,197 sekunnin päähän.

Harjoituksen kolmanneksi nopein oli kauden yllättäjäksi povatun Racing Point -tallin Sergio Perez. Meksikolainen jäi kärjestä 0,641 sekuntia.

Sebastian Vettel oli parhaana Ferrari-kuljettajana neljänneksi nopein. Red Bullin Max Verstappen oli vasta kahdeksas ja Ferrarin Charles Leclerc yhdeksäs.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli harjoituksissa toiseksi viimeinen jäätyään kärjestä lähes kaksi sekuntia. Räikkönen kävi harjoitusten aikana myös radan ulkopuolella, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Ensimmäisessä harjoituksissa Kimi oli tuloksissa 15:s.

Mercedes todennäköisesti tulee dominoimaan viikonloppua. Tallin ylivoima oli havaittavissa jo viime talvena.

Juttuvinkki: Vuoden roskakuskiksi valittu Keke voitti maailmanmestaruuden – Suomikin muuttui

Ferrarilla oli ollut vaikeuksia talven testeissä. Itävallassa talli näyttää olevan yhä vaikeuksissa.

– Auto ei toiminut siellä odotetulla tavalla. Se, mitä näimme suunnitteluvaiheessa ei siirtynyt radalle. Siinä välissä on tehty virheitä. Yritimme korjata siellä viime kauden ongelmiamme, mutta korjausliikkeet olivat liian heikkoja, kommentoi Ferrarin tallipomo Mattia Binotto Autosportin mukaan.

Itävallassa ajetaan lauantaina kolmannet harjoitukset sekä aika-ajo. Tyhjille katsomoille ajettava kauden avauskilpailu on ohjelmassa sunnuntaina.

Kauden toinenkin kisa ajetaan ensi viikonloppuna Itävallassa. Kauden kolmas kisa on ohjelmassa viikkoa myöhemmin Unkarissa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Rallin MM-sarja tekee paluun syyskuussa – Viron MM-ralli on totta!

Kommentoi Facebookissa