Mikko Lehtosen siirto kuohuttaa – totuus löytyy palkkakatosta ja verotuksesta

Jokerit on pelannut venäläisrahoitteisessa KHL-liigassa vuodesta 2014 lähtien (Kuva: Mikko Taipale / Jokerit)

Jokerit pelasi venäläisrahoitteisessa KHL-liigassa 2014-2022. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Mikko Lehtonen lähti Pietariin, koska käteen jää palkasta siellä enemmän rahaa kuin olisi jäänyt Helsingissä.

JÄÄKIEKKO Vuonna 2019 Leijonissa MM-kultaa voittanut puolustaja Mikko Lehtonen epäonnistui läpimurtoyrityksessään NHL:ssä Columbus Blue Jacketsin joukkueessa. Hän ei halunnut lähteä farmisarja AHL:ään, vaan katsoi paluun KHL:ään paremmaksi vaihtoehdoksi.

Toissa kaudella ja viime syksynä Lehtonen pelasi KHL-seura Jokereissa loistavasti. Hänen tietysti oletettiin palaavan Jokereihin.

Mutta ei palannut. Sunnuntaina Jokerit tiedotti myyneensä Lehtosen KHL-oikeudet SKA Pietarille, jonka kanssa Jokerit taistelee KHL:n läntisen konferenssin kärkipaikasta.

– Aloitimme keskustelut Lehtosen leirin kanssa heti, kun kävi selväksi, että hän haluaa palata Eurooppaan. Emme kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen taloudellisista ehdoista, jolloin halusimme seurana maksimoida hänestä saatavan korvauksen, Jokereiden puheenjohtaja ja GM Jari Kurri kertoi tiedotteessa.

– Käytännössä kaikki KHL:n suuret seurat olivat kiinnostuneita Lehtosen oikeuksista. SKA:n tarjous oli saamistamme tarjouksista ylivoimaisesti paras ja siihen myös tartuimme, Kurri jatkoi.

Jokerit sai vaihdossa amerikkalaispuolustaja Brennan Menellin KHL-oikeudet sekä merkittävän taloudellisen korvauksen. Sinänsä Jokereiden talouden kannalta merkittävällä rahallisella korvauksella ei ole mitään merkitystä.

Jokerit teki viimeisimmällä tilikaudellaan 10,2 miljoonan euron tappion. Taloudelliset tappiot kuitataan omistaja Vladimir Potaninin pussista. Hänen omaisuutensa suhteen Jokereiden tappioiden kuittaaminen on yhtä suuri menoerä kuin lakritsipötkön päivittäinen ostaminen keskituloiselle suomalaiselle palkansaajalle.

Miksi sitten Jokerit ei ottanut Lehtosta, kun taloudelliselta kannalta asialla ei ollut todellista merkitystä? Sosiaalisessa mediassa väitetään, että SKA Pietarin ja KHL:n vahva vaikuttaja Roman Rotenberg olisi estänyt Lehtosen siirron seuraan.

Näin ei kuitenkaan ollut. Lehtosen tulo Jokereihin estyi KHL:n palkkakaton takia. KHL:ssä pelatakseen joukkueen palkkakaton on oltava noin 3,65-10,5 miljoonan euron välillä ja Jokereiden pelaajabudjetti on jo ylärajan tietämillä.

Lisäksi KHL-joukkueessa saa olla kolme palkkakaton ulkopuolista pelaajaa. Lehtonen ei mahtunut Jokereissa tähänkään kiintiöön, koska seuran olisi pitänyt luopua silloin toisesta tärkeästä pelaajastaan.

Jos Lehtonen olisi pelannut AHL:ssä, olisi hän yksisuuntaisella sopimuksellaan tienannut 900 000 dollaria eli noin 775 000 euroa. KHL:stä Lehtonen halusi vastaavanlaisen ansiotason ja sen SKA Pietari kykeni hänelle tarjoamaan. SKA:lla oli palkkakatossaan pelivaraa.

Venäjällä on 13 prosentin tasavero. KHL-seurat maksavat ulkomaalaispelaajiensa verot tavallisesti pois ennen palkanmaksua toisin kuin NHL:ssä tehdään.

Eri lähteiden mukaan Lehtonen tienaa SKA:ssa noin 500 000 euroa puhtaana käteen. Samanlaisen summan Lehtonen olisi tienannut verojen jälkeen Pohjois-Amerikassakin.

Lehtosen päätös siirtyä KHL:ään oli ymmärrettävä, koska oheispuitteet KHL:n huippuseurassa SKA:ssa ovat huomattavasti paremmat kuin Columbus Blue Jacketsin farmijoukkueessa Cleveland Monstersissa. SKA:n toiminta on käytännössä samaa luokkaa NHL-organisaation kanssa ja Pietari on myös Clevelandia huomattavasti viihtyisämpi kaupunki.

Jokereissa Lehtonen olisi joutunut maksamaan 500 000 euron palkastaan ison siivun veroa, vaikka osan palkastaan urheilija saakin rahastoida verottomana. Ymmärrettävää oli, että hän valitsi Venäjän 13 prosentin tuloveron, koska käteen jäi kuusinumeroinen summa enemmän.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: TPS toiminut tökerösti – Lauri Korpikosken tapaus toi seuran mätäpaiseet julkisuuteen

Kommentoi Facebookissa