HALLITUS Pääministeri Juha Sipilän hallitus sai vauhdilla kolme täydentävää ministeriä, kun asiasta päätettiin alkuviikosta hallituksen puoliväliriihen toisena päivänä. Osa valinnoista oli odotettuja – odottamatonta oli sen sijaan se, että uusien ministerien lisäksi myös yllättäviä tehtäviä siirrettiin.
Keskustan Kimmo Tiilikaiselle jää ympäristöministerin salkku, sen lisäksi hän saa energia-asiat elinkeinomisteri Mika Lintilältä. Maatalousasiat Tiilikainen joutui luovuttamaan Jari Lepälle, 57, joka on toiminut kansanedustajana vuodesta 1999 alkaen. Eteläsavolainen maitotilallinen ja ravimies on eduskunnassa johtanut maa- ja metsätalousvaliokuntaa.
Mäntyharjulainen Antti Häkkänen, 32, on hallituksen nuorin ministeri, hän sai perussuomalaisilta kokoomukselle siirtyneen oikeusministerin paikan. Puolueen nouseva kyky ja entinen nuorisopoliitikko on hallituksen ainoa juristi.
Perussuomalaisten puheenjohtajakisaa käyvästä Sampo Terhosta tulee hallituksen kulttuuri-, urheilu- ja Eurooppa-ministeri. Odotettua kevyempää salkkua on haluttu perustella Brexitin johdosta vahvistuvien ulkoministeri Timo Soinilta siirtyvien Eurooppa-asioiden tärkeydellä.
Pääministeri Juha Sipilä luovutti samassa yhteydessä omistajaohjausministerin tehtävät elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Siirto oli yllättävä, sillä Sipilä on aikaisemmin pitänyt tehtävästä kynsin ja hampain kiinni, vaikka on kohdannut koko ajan vaikeuksia esteellisyysepäilyineen.
Nyt esteellisyysongelmien uskotaan kasvavan vielä muutamaan potenssiin. Erityisesti Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala on jo nostanut esille kysymyksen, kuinka elinkeinoministeri voi valmistella yrityksiä koskevaa lainsäädäntöä, ja samaan aikaan valvoa puolueettomasti valtion osakeomistukseen kuuluvien yhtiöiden etuja. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma on jo kommentoinut, että asia ei tule onnistumaan.
Perhe- ja peruspalveluministerin tehtävät tulevat vielä kesällä siirtymään ennalta sovitusti Juha Rehulalta Annika Saarikolle.
Kommentoi Facebookissa