Miten ehkäistä tietoturvariskejä etätyöskentelyssä?

Yhä useampi suomalainen työskentelee vähintään osan viikosta etänä.

Yhä useampi suomalainen työskentelee vähintään osan viikosta etänä. (Kuva Fotolia)

Oman kodin Wi-Fi-yhteyttä, salasanoja ja ohjelmistoja kannattaa suojata entistäkin paremmin.

TIETOTURVA Etätyöskentely on tullut jäädäkseen. Yhä useampi suomalainen työskentelee vähintään osan viikosta etänä. Etätyöskentely tuo paljon vapauksia työntekijöille, ja monien mielestä on virkistävää, kun voi työskennellä rauhassa omaan tahtiinsa.

Samalla etätyöskentely voi kuitenkin avata ovensa uusille tietoturvariskeille. Kun yritykselle ei riitä, että se turvaa vain oman verkkonsa, on omien järjestelmien turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota entistä enemmän. Tietoturvan ylläpitäminen on vaikeampaa, kun kaikki työntekijät käyttävät omia verkkoyhteyksiään, joten myös työntekijälle jää entistä isompi vastuu tietoturvallisesta työskentelystä.

Jotta työntekijän omat tiedot tai yrityksen tiedot eivät paljastuisi ulkopuolisille, on hyvä ryhtyä tiettyihin ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka ehkäisevät tietoturvariskejä kotoa työskennellessä.

Esimerkiksi VPN, virustorjuntaohjelmisto, ajantasainen ohjelmisto ja yleinen huolellisuus ennaltaehkäisevät monia riskejä.

Klassiset tietoturvaniksit toimivat myös etätyöskentelyn turvaamisessa

Etätyöskentelyyn pätee samanlaisia tietoturvatoimia kuin mihin tahansa muuhunkin tietoturvan ylläpitoon. Pyörää ei tarvitse lähteä keksimään uudelleen, vaan iänikuiset asiat, kuten yleinen huolellisuus, varovaisuus sekä tiettyjen asioiden kyseenalaistaminen auttaa.

Yritysten työntekijöiltä saatetaan pyrkiä saamaan tietoa tai esimerkiksi tilisiirtoja esittämällä toista yrityksen työntekijää tai vaikka yrityksen toimitusjohtajaa. Kaikessa sähköpostiviestinnässä kannattaa noudattaa varovaisuutta, ja on aina parempi varmistaa kaksi kertaa, että lähettäjä on oikeasti se, joka hän väittää olevansa.

Liian hyviltä kuulostavat tarjoukset, huonolla suomen kielellä kirjoitetut sähköpostiviestit ja muuten vain epäilyttävät yhteydenotot pitäisi aina kyseenalaistaa. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soimaan aina, jos jokin asia on poikkeuksellisen edullinen. Etenkin yrityksen asioita hoitaessa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä verkkorikolliset pyrkivät mielellään hyödyntämään työntekijöiden hyväuskoisuutta.

Verkkorikolliset ovat yhä kekseliäämpiä tavoissaan yrittää lypsää tietoja tai rahaa hyväuskoisilta ihmisiltä. Työntekijän kannattaa seurata myös yrityksen omia tietoturvaohjeita, joissa saatetaan kertoa vinkkejä huijausten tunnistamiseksi.

Lisäturvaa VPN-palvelusta

VPN-palvelu voi auttaa suojamaan oman kodin Wi-Fi-yhteyden entistä paremmin. Samalla salaat myös IP-osoitteesi, jolloin voit pysyä anonyymina. Koska IP-osoitteesi ei paljastu verkkosivuston kautta, myös oikea sijaintisi pysyy salassa.

VPN auttaa turvaamaan selustasi netissä. Tietosi pysyvät paremmin salassa, ulkopuoliset eivät voi urkkia tietojasi, eikä IP-osoitteesi paljastu ulkopuolisille. Verkkoselailun tiedot eivät myöskään välity verkko-operaattorillesi, sillä internet-liikenteesi kulkee ulkopuolisen ja salatun VPN-palvelimen kautta.

VPN-palvelusta voi tietoturvan ohella olla myös apua erilaisten sisältöjen katsomiseen. VPN auttaa kiertämään alueelliset rajoitukset, kun verkkosivusto ei saa aitoa sijaintiasi tietoon. Samalla se voi nopeuttaa tiettyjen sivustojen tai palveluiden käyttöä, mikäli operaattori rajoittaa kaistaa kyseisten sivustojen osalta.

Verkkorikolliset ovat yhä kekseliäämpiä tavoissaan yrittää lypsää tietoja tai rahaa hyväuskoisilta ihmisiltä.
Verkkorikolliset ovat yhä kekseliäämpiä tavoissaan yrittää lypsää tietoja tai rahaa hyväuskoisilta ihmisiltä. (Kuva Fotolia)

Pidä salasanasi turvassa salasanojen hallintaohjelmiston avulla

Niin yksityis- kuin yritysmaailmassa käytössämme on nykyään kymmeniä erilaisia palveluita, jotka vaativat tunnistautumista eri kirjautumistiedoilla. Salasanojen ja käyttäjätunnusten muistaminen voi olla vaikeaa, ja monet turvautuvatkin käyttämään samaa salasanaa useammassa paikassa.

Tämä on kuitenkin tietoturvan kannalta melkoinen riski, sillä tällöin salasanasi paljastuessa yhdessä paikassa, kaikki muutkin käyttämäsi palvelut ovat avoinna ulkopuoliselle hakkerille. Toisaalta myös liian heppoinen salasana on melkoinen tietoturvariski, vaikka sama salasana ei olisikaan käytössä useammassa paikassa.

Monimutkaisetkin salasanat on kuitenkin nykyään mahdollista tallentaa salasanojen hallintaohjelmistolla. Tällöin salasanat pysyvät turvassa ohjelmiston kautta, ja ohjelmistoon pääsee kirjautumaan yksillä kirjautumistiedoilla. Näin sinun ei tarvitse muistaa eri palveluiden salasanoja, ja voit valita niihin mahdollisimman turvalliset salasanat.

Myös monet verkkoselaimet tarjoavat nykyään mahdollisuuden tallentaa salasanan. Googlen Chrome myös esimerkiksi ehdottaa, että käytät automaattisesti luotua turvallista ja vahvaa salasanaa, jonka Chrome tallentaa automaattisesti.

Pidä käyttöjärjestelmäsi ajan tasalla

Päivitysten asentaminen saattaa tuntua turhauttavalta, etenkin silloin, jos se on poissa tehokkaasta työajasta. Ajantasainen ohjelmisto ja tietoturvapäivitysten asentaminen on kuitenkin oleellisessa osassa, kun puhutaan tietoturvasta. Käyttöjärjestelmistä ja ohjelmistoista löytyy silloin tällöin vakaviakin tietoturva-aukkoja, jotka voidaan tukkia vain päivitysten avulla.

Jos laitteistosi ja ohjelmistosi ei ole ajan tasalla, riskinä on, että ulkopuoliset voivat hyödyntää tietoturva-aukkoja tietojen anastamiseen. Samalla sekä yrityksesi että omat henkilökohtaiset tietosi ovat turvaamatta.

Mahdollisia tietoturvapäivityksiä kannattaa vilkuilla kaikilla käyttämilläsi laitteilla. Niin tietokoneesi kuin puhelimesi on tärkeää olla ajan tasalla, jotta tietoturva on parhaalla mahdollisella tasolla.

Käytä tarvittaessa viruksen torjuntaohjelmistoa

Viruksen torjuntaohjelmistoilla on paikkansa vielä 2020-luvullakin. Ne auttavat ennaltaehkäisemään haittaohjelmistoja, kuten viruksia, troijalaisia tai kiristysohjelmia. Viruksen torjuntaohjelmistot auttavat tunnettujen haittaohjelmistojen torjumisessa.

Virustorjuntaohjelmisto on tärkeä osa oman tietoturvan takaamista. Siihen ei pidä luottaa täysin, mutta se toimii tärkeänä suojamuurina.

Viruksen torjuntaohjelmistoista on tarjolla sekä ilmaisia että maksullisia versioita. Maksulliset versiot ovat yleensä parempia, mutta myös ilmainen ohjelmisto voi olla parempi kuin ei mitään. Myös tietokoneen omaa, sisäänrakennettua virustorjuntaa, on syytä käyttää.

Vältä julkisia Wi-Fi-yhteyksiä

Mikäli teet etätöitä jossain muualla kuin kotona, kannattaa olla tarkkana julkisten verkkoyhteyksien kanssa. Julkiset Wi-Fi-yhteydet ovat tietoturvaltaan arveluttavia, sillä ulkopuoliset voivat varsin helposti päästä käsiksi tietoihin, joita niiden kautta siirretään.

Julkisia langattomia verkkoyhteyksiä kannattaa siis välttää viimeiseen asti, ja oman kotiverkon kanssa suosittelemme käyttämään turvallista salasanaa sekä pitämään huolen, että ulkopuoliset eivät voi yhdistää verkkoon.

Mikäli salaamatonta verkkoyhteyttä on välttämätöntä käyttää, suosittelemme vahvasti VPN:n käyttämistä. Se auttaa pitämään tietosi turvassa ja salassa ulkopuolisilta näissäkin tilanteissa. Arkaluontoisia materiaaleja ei kuitenkaan kannata julkisissa verkoissa siirtää lainkaan.

Lue myös: Tietomurron kohteeksi joutuneille henkilöille on lähetetty sähköposteja – ”Kiristysviestin vaatimuksiin ei tule suostua”

Kommentoi Facebookissa