NEW YORK Kiitetty Golden Globe -voittaja The Affair keräsi Suomessakin innostuneen katsojajoukon. Muistatko, se AVA:lla esitetty draamasarja, jossa Dominic Westin näyttelemä kirjailija Noah Solloway tuskaili luomisvoimansa ja Ruth Wilsonin näyttelemän tarjoilija Alison Lockhartin suhteen välillä?
Tapahtumapaikka Montauk on New Yorkin itäpuolella sijaitsevan saaren Long Islandin itäisin kärki, jossa seisova majakka katsoo kauas Atlantin yli kaukaisuuteen.
Ei Montauk ole ensimmäistä kertaa kameroiden kohteena. Parhaasta käsikirjoituksesta Oscarin saanut Jim Carreyn ja Kate Winsletin tähdittämä Tahraton mieli on kuvattu myös alueella. Masentunut päähenkilö päättää lintsata ystävänpäivänä töistä ja lähteä junalla Montaukiin – ja juuri siinä piilee vinkki matkailijalle, jolle New York on tullut jo turhankin tutuksi.

Nähtyäsi jo Vapauden patsaan ja Empire State Buildingin, voit ottaa kätevästi Penn Stationin asemalta Manhattanilta paikallisjunan Montaukiin. Matka kestää noin 3 h 15 min ja maksaa ajankohdasta riippuen 20–30 dollaria. Juna kulkee Long Islandin eteläistä rantaa mukaillen kohti itää, halki kesäisistä jetset-vieraistaan tunnetun East Hamptonin läpi.
Siellä vietti lapsuutensa Jacqueline Kennedy ja lomaviikkojaan Bill sekä Hillary Clinton, puhumattakaan taiteilijoista kuten Andy Warhol ja Jackson Pollock. Jos aikaa on, junasta voi poiketa kävelemään tälle rikkaiden leikkikentälle.
Radan päätepisteessä sijaitseva Montauk on noin 4 000 asukkaan pikkukylä, joka sai nimensä alkuperäisistä asukkaistaan montauk-intiaaneista. Paikkakunnan tunnetuin maamerkki on Montaukin majakka, Montauk Point Lighthouse.
Historialliseksi kohteeksi rekisteröity majakka toimii edelleen osana kansallispuistoa, ja rakennuksessa on yksityinen museo. Ja kerrotaanpa myös merirosvo Kapteeni Kiddin haudanneen aarteensa vuonna 1699 majakan juurella olevaan kahteen lampeen, joita kutsutaan nimellä Money Ponds.

Toinen huomattava rakennus on Montauk Manor, jonka rakennutti aikoinaan autoalan miljonääri Carl G. Fisher. Tudor-tyylisessä hotellissa on 200 huonetta ja hänen ajatuksenaan oli tehdä Montaukista Miami Beachin veroinen turistikohde. Hotelli on tavallisen turistin hintaluokallekin sopiva ja erityisesti sesonkien ulkopuolella sieltä löytyy hyvin tilaa.
Montauk antaa mahdollisuuden viettää muutaman päivän rantaloman kesken kaupunkilomaa ja kiireistä suurkaupungin sykettä. Pitkillä ja joskus tuulisilla rannoilla on useita rentoja rantaravintoloita, tuoreita mereneläviä tarjottavanaan. Aivan kuten The Affairissa.
Lue myös: Tiesitkö, että Amerikan Yhdysvaltoja ei olisi ehkä olemassa ilman Suomea?
Kommentoi Facebookissa