Näin Suomi 100 -juhlavuosi huipentuu – tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla

Presidentinlinna juhlavalaistuna odottaa itsenäisyyspäivänä noin 1800 kutsuvierasta.

Presidentinlinna juhlavalaistuna odottaa itsenäisyyspäivänä kutsuvieraitaan. (Kuva Fotolia)

Kunniavieraita ovat tänäkin vuonna itseoikeutetusti sotiemme veteraanit ja lotat.

SUOMI 100 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi puolisonsa Jenni Haukion kanssa itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa Presidentinlinnassa tänään keskiviikkona 6. joulukuuta 2017. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi heijastuu niin kutsuvieraissa, musiikissa, tarjoilussa kuin kukkakoristeluissa.

Noin 1 900 kutsuvieraan joukossa on ansioituneita osaajia itsenäisyyden eri vuosikymmeniltä. Kutsuvieraissa on pyritty sekä ajalliseen että maantieteelliseen kattavuuteen. Joukossa on sekä legendoja että nuoria kykyjä niin kulttuurin, urheilun, talouden kuin politiikankin aloilta.

Kunniavieraita ovat tänäkin vuonna itseoikeutetusti sotiemme veteraanit ja lotat. He saapuvat ensimmäisenä presidenttiparin kättelyyn kello 19 Sibeliuksen Jääkärimarssin soidessa. Mariankadun puoleisen kättelyn päättävät maakuntiaan ja Suomen tulevaisuutta edustavat nuoret. Presidenttipari on kutsunut vastaanotolle jokaisesta maakunnasta kaksi ansioitunutta nuorta.

Näin pyörähdeltiin viime vuonna Presidentinlinnassa.
Näin pyörähdeltiin viime vuonna Presidentinlinnassa. (Kuva Juhani Kandell/ Tasavallan presidentin kanslia)

Kättelyn jälkeen Ylioppilaskunnan Laulajat ja Philomela-kuoro esiintyvät Valtiosalissa. Esiintyjävalinnalla presidenttipari haluaa kunnioittaa suomalaista kuorokulttuuria sekä pitkiä yhteislauluperinteitämme. Ylioppilaskunnan Laulajat esiintyvät myös veteraanien ja lottien kahvitilaisuudessa.

Kaartin Combon solisteina esiintyvät Katri Helena, Pentti Hietanen ja Diandra, joiden ohjelmistossa kuullaan niin klassikkosävelmiä kuin myös taiteilijoiden uudempaa tuotantoa – suomalaismusiikin tunnetuimpia, eri sukupolvia yhdistäviä melodioita eri vuosikymmeniltä.

Ikivihreistä ja koko kansan rakastamista lauluista koostuu myös juuriltaan aina 1920-luvulle asti ulottuvan Juha Hostikka ja Dallapé-orkesterin kappalevalikoima. Orkesteri esiintyy Presidentinlinnan kolmannen kerroksen salongissa.

Juhlavastaanoton kättelyn aikana Kaartin Soittokuntaa johtaa Puolustusvoimien ylikapellimestari musiikkieverstiluutnantti Jyrki Koskinen. Kaartin soittokunnan päällikkökapellimestari musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola johtaa soittokunnan esittämän tanssimusiikin. Presidenttipari tanssii ensivalssin Oskar Merikannon säveltämän Valse Lenten tahdissa.

Kotimaiset kukat ovat lahjoitus 100-vuotiaalle Suomelle Kauppapuutarhaliiton kukkaviljelijöiltä.
Kotimaiset kukat ovat lahjoitus 100-vuotiaalle Suomelle Kauppapuutarhaliiton kukkaviljelijöiltä. (Kuva Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia)

Suomi on katettuna myös juhlavastaanoton tarjoilussa – pientä suolaista ja makeaa on tarjolla kaikista Suomen maakunnista. Myös yhteistyö ravintola-alan oppilaitosten kanssa jatkuu. Juhlavastaanotolla tarjoilussa avustaa Yrkesinstitutet Prakticumin opiskelijoita Helsingistä ja keittiössä avustaa kokki-opiskelijoita Oulun Palvelualan Opistosta. Myös osa tarjottavista tuotteista on oppilaiden tekemiä.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Presidentinlinna koristellaan yksinomaan Suomessa kasvatetuilla kukilla. Kotimaiset kukat ovat lahjoitus 100-vuotiaalle Suomelle Kauppapuutarhaliiton kukkaviljelijöiltä. Linna koristellaan kaikkiaan noin 3 500 kukalla, jotka tulevat kuudelta kukkapuutarhalta eri puolilta maata. Koristeluihin käytetään ruusuja, orvokkeja, gerberoita, ritarinkukkia, krysanteemeja, joulutähtiä, ruiskukkia, tulppaaneja sekä värililjoja.

  • Lähde Tasavallan presidentin kanslia

Vuoden 2017 itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton tarjoilu

Suolaiset tuotteet    

Kylmäsavutaimentorttua

Savukaritsavoileipäkakkua

Siikakurniekkaa

Perunapiirakoita muikunmätitäytteellä

Savulohi-pinaattikäärylettä

Savulohi-macarons

Kylmäsavusilakkaa ruischipseillä

Poro-lapinrieskarullaa

Sorsajuurespiirasta

Siikasuupaloja ja kirjolohi-riisirullaa

Poroa maalaisleivällä

Mustamakkara- ja puolukkacocktailpaloja

Suppilovahveronapposia

Härkäpapu-vatruskoja

Valikoima perinteisiä kotijuustoja

ja Kultarannan mustaherukkahilloa

 

Makeat tuotteet

Ellen Svinhufvud -kakkua

Tyrnimarjakakkua

Puolukka-vispipuurokakkua

Mustikka-vaniljakakkua

Appelsiini-suklaakakkua

Kuningatarkukkoa

Aleksanterin leivoksia

Valkosuklaa-perunaleivoksia

Tuorejuustokaurasia

Piimäkakkua

Kampanisuja ja vesirinkeleitä

Lusikkaleipiä ja ruispiparkakkuja

Tyrni-, mustikka- ja karpalomarmeladeja

Suomi 100 v. -konvehteja

 

Juomat

Pienpaahtimon kahvia

Savusauna-luomuteetä

Linnan perinteistä boolia

Puna- ja valkoviiniä

Kultarannan omenamehua

Pienpanimo-olutta

Vettä

Kommentoi Facebookissa