HIIHTO Oslon Holmenkollenilla tehtiin sunnuntaina hiihtohistoriaa, kun naiset ensi kertaa hiihtivät maailmancupissa 50 kilometriä. Urakka kesti tässä kilpailussa kaksi tuntia ja reilut 13 minuuttia.
Norjan Ragnhild Haga hiihti historialliseen voittoon. Norja otti kaksoisvoiton Astrid Öyre Slindin hiihdettyä kakkoseksi. Yhdysvaltain Jessica Diggins oli kolmas.
Kerttu Niskanen taisteli pitkään pääjoukon mukana, mutta tippui kuitenkin kärkiporukasta noin 35 kilometrin kohdalla. Kahdeksanneksi hiihtänyt Niskanen jäi puolitoista minuuttia kärjestä.
Eveliina Piippo oli maalissa hienosti kymmenes. Emmi Lämsä oli 22:s, Rebecca Immonen 31:s ja Vilma Ryytty 32:s.
Niskaselle kisan loppu oli tuskaista matkantekoa. Hän kertoikin kisan jälkeen yököttävän paljastuksen Viaplaylle.
– Ennen kahta viimeistä kierrosta jouduin niin sanotusti tyhjentämään itseni. Sen jälkeen loppu oli taistelua. Varsinkin se viides kierros oli tosi paha. Tuntui, että miten vain selviäisi pois. Viimeinen kierros meni ihan hyvin, Niskanen paljasti Viaplayn haastattelussa.
Niskanen voitti vuosi sitten Pekingin olympialaisissa hopeaa ja pronssia. Viikko sitten päättyneissä Planican MM-kisoissa hän ei voittanut mitalia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jesse Puljujärvi vaihtoi seuraa – alku ei ollut lupaava
Kommentoi Facebookissa