Naisleijonilla uusia ratkaisijoita – ”Meillä on mahdollisuudet mihin vaan”

Anni Keisala nousi Naisleijonien ykkösmaalivahdiksi Noora Rädyn jäätyä MM-kisoista pois (Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto)

Anni Keisala nousi Naisleijonien ykkösmaalivahdiksi Noora Rädyn jäätyä MM-kisoista pois. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Naisleijonat kohtaa maanantaina MM-kisojen välieräottelussa Calgaryssa Yhdysvallat. Tshekki-ottelun sankarit Anni Keisala ja Sanni Vanhanen uskovat yllätykseen.

JÄÄKIEKKO Naisleijonat eteni MM-kisoissa Calgaryssa mitalipeleihin voitettuaan tiukassa puolivälieräottelussa Tshekin 1-0. Maalivahti Anni Keisala piti Suomen joukkuetta pystyssä varsinkin ensimmäisessä erässä.

– Jatkoin siitä, mihin edellisessä pelissä jäin. Oli todella hauskaa pelata, turnauksen toisen nollapelinsä torjunut Keisala sanoi.

Keisala sai MM-kisoissa näytönpaikan, kun Naisleijonien pitkäaikainen ykkösveskari Noora Räty jäi turnauksesta pois työkiireidensä takia.

– Koen, että viime kausi oli hyvä ja olen tiennyt, että pystyn näitä pelejä pelaamaan. Vaikka Noora olisi tullutkin, niin varmasti jonkin näköinen näytönpaikka olisi tullut itsellekin. Tosi kiitollinen olen, että olen saanut peliaikaa. Näytöt ovat puhuneet puolestaan ja tästä on hyvä jatkaa, Keisala sanoi.

Maalivahtiosastoon Naisleijonat ei kaadu. Meeri Räisänen pelasi alkusarjassa kaksi hyvää ottelua pidettyään Suomea pystyssä 0-3 -tappiossa Yhdysvalloille ja torjuttuaan nollapelin 6-0 -voitossa Sveitsiä vastaan.

– Meerin kanssa pelattiin alkusarja puoliksi ja molemmat onnistuttiin kyllä tosi hyvin. Ei varmaan ollut helppo valinta valmennukselle, kun molemmat ollaan niin hyvin pelattu. Kun itse sain vastuun tänään, niin olihan se siistiä. Kyllähän se buustaa, kun tietää, että toinen tulee kovaa. Jos itse ei onnistu ja kaveri onnistuu, tarkoittaa se, että itse ei saa pelata, Keisala totesi maalivahtien kilpailutilanteesta.

Suomen voittomaalin viimeisteli 16-vuotias superlupaus Sanni Vanhanen. Maali oli 16-vuotiaalle Vanhaselle ensimmäinen A-maajoukkueessa.

– Nyt tuntuu mahtavalta. Mutta hetkellä, kun maali syntyi, en tuntenut mitään. Olen todella onnellinen, Vanhanen kertoi.

Ensimmäinen A-maaottelumaali tuli todella makeaan paikkaan. Vanhanen olikin itse asiassa tyytyväinen, ettei onnistunut alkusarjaottelussa Sveitsiä vastaan, jossa Naisleijonat voitti 6-0.

– Oli Sveitsi-pelissä tyhjä maali, mutta ei mennyt. Kyllä tää oli parempi paikka tehdä se eka maali.

Suomen joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen on useampaan otteeseen ylistänyt vuonna 2005 syntyneen Vanhasen lahjakkuutta. Mustosen mukaan Vanhasen peliäly on niin korkealla tasolla, että tuntuu kuin, että tällä olisi tietokone päässä.

– Mä pystyn pelaamaan täälläkin hyvällä peliälyllä. Ehkä fysiikka ei ole vielä tasolla, mutta kyllä se sieltä tulee, kun treenaa tarpeeksi, Vanhanen kommentoi esityksiään itse.

Vanhanen on pelannut ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissaan todella kypsästi. Jännitys ei ole hänessä näkynyt.

– Jännitin tätä, mutta kyllä täällä pystyy olemaan rennosti. Täällä on kivaa, Vanhanen sanoi.

Omiin esityksiinsä hän on ollut tyytyväinen toistaiseksi.

– Kyllä mä voin olla hyvin tyytyväinen. Olen pystynyt pelaamaan sillä tasolla, joka riittää tänne. Nyt tuli maalikin, niin se tuo lisää itseluottamusta seuraaviin peleihin.

Maanantaina Naisleijonat kohtaa välieräottelussa Yhdysvallat, jolle hävisi alkusarjassa 0-3. Vanhasella on tarjolla selkeä resepti, jolla ottelu voitaisiin voittaa.

– Oma pää täytyy pitää tyhjänä. Puolustetaan hyvin, ja kun tulee paikkoja, laitetaan sisään.

Myös Keisala lähtee taistoon intoa puhkuen. Vaikka Suomen voitto on epätodennäköinen, on otteluita turha hävitä etukäteen.

– On todella kiva olla täällä ja pelata näitä pelejä hyvin. Odotan innolla välieräpeliä USA:ta vastaan. Ei näitä pelejä etukäteen kannata jännittää. Tietää, että kun joukkueena pelataan omaa hyvää peliä, ja kaikki onnistuu, on silloin mahdollisuudet mihin vaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Naisleijonat mitalipeleihin – taistelu oli piinaava

Kommentoi Facebookissa