JALKAPALLO Ranskassa pelattavan jalkapallon naisten MM-turnauksen alkusarja vietiin päätökseen torstaina. Yhtään yllätystä alkusarja ei tarjonnut, ellei sellaiseksi lasketa Argentiinan tai Skotlannin jäämistä alkusarjaan.
Naisten huippujalkapallo on mennyt tällä vuosikymmenellä valtavasti eteenpäin niin pelaajien taitojen kuin joukkuepelin taktisten ulottuvuuksien osalta. Maanosakiintiöiden takia MM-turnauksessa on kuitenkin valtavia tasoeroa.
Aiheellisesti voi kysyä, mitä Thaimaa oikein teki MM-turnauksessa, jos kriteerinä käytetään urheilullista tasoa? Yhdysvalloille Thaimaa hävisi 0-13, Ruotsille 1-5 ja Chilelle 0-2.
Ruotsia vastaan tekemäänsä turnauksen ainoaa maaliaan Thaimaan joukkue tuuletti villisti ja joukkueen manageri Nualphan Lansam itki vuolaasti. Se kertoo jotain Thaimaan roolista MM-kisoista turnauksen ”sympaattisena hupijoukkueena” sekä Aasian maiden kapeasta tasosta.
Pitkälti miljonääri Lansamin ansiota on, että Thaimaa pääsi MM-kisoihin Aasian karsinnoista neljäntenä joukkueena. Lansam on vakuutusyhtiönsä kautta tukenut maassaan naisten jalkapalloa miljoonien eurojen edestä.
Thaimaan maajoukkuepelaajat ovat puoliammattilaisia, jotka kauden ollessa tauolla työskentelevät vakuutusyhtiössä. Malli kuulostaa kovasti Veikkausliigan takavuosien paperitehdasjoukkueilta, kuten Hakan tai MyPan tapauksessa oli.
Lansam on tehnyt Thaimaassa upeaa työtä ja lisännyt siellä myös naisten tasa-arvoa. MM-turnauksessa naisten jalkapallo sai Etelä-Aasiassa Thaimaan kautta julkisuutta ja varmasti harrastajien määrä tulee alueella kasvamaan. Toivottavaa kehitystä olisi, että Thaimaa voisi 2020-luvun MM-kisoissa pelata muita vastaan tasaisempia otteluita.
Hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat näytti alkusarjan surullisessa 13-0 päättyneessä Thaimaa-ottelussa, mitä eroa on naisten jalkapallon huippuammattilaisjoukkueella ja puoliammattilaisjoukkueella. Erot niiden välillä ovat kasvaneet valtavasti.
Thaimaan ohella kaikki kolme otteluaan hävisivät Jamaika, Etelä-Korea, Etelä-Afrikka ja Uusi-Seelanti. Näistä joukkueista Jamaika oli Thaimaan tapainen hupijoukkue hävittyään Brasilialle 0-3, Italialle 0-5 ja Australialle 1-4. Myöskään Etelä-Afrikalla tai Etelä-Korealla ei ollut todellisia mahdollisuuksia yhdenkään ottelun voittoon.
Jatkosta putosivat myös Chile, Argentiina ja Skotlanti. Etelä-Amerikan joukkueista ainoana jatkoon eteni Brasilia. Afrikan naisten jalkapallo sai positiivista nostetta Nigerian ja Kamerunin jatkopaikoista.
MM-kisapelit jatkuvat lauantaina juhannuspäivänä ensimmäisillä neljännesvälieräotteluilla. Neljännesvälieriä pelataan myös sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina.
Puolivälierät pelataan ensi viikolla perjantaina ja lauantaina. Välierät ja mitaliottelut ovat ohjelmassa heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Naisten jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierien ohjelma:
22.6. Saksa – Nigeria 18.30
22.6. Norja – Australia 22.00
23.6. Englanti – Kamerun 18.30
23.6. Ranska – Brasilia 22.00
24.6. Espanja – USA 19.00
24.6. Ruotsi – Kanada 22.00
25.6. Italia – Kiina 19.00
25.6. Hollanti – Japani 22.00
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HJK:n vaikeudet jatkuvat – ”Stadi on mustakeltainen”
Kommentoi Facebookissa