MYRKYTYS Saksan armeijan laboratorio on tutkinut venäläisestä oppositiojohtaja Aleksei Navalnyista otettuja näytteitä häntä hoitavan Charité-sairaalan pyynnöstä. Navalnyin epäiltiin joutuneen myrkytetyksi ollessaan palaamassa Siperiasta Moskovaan.
Venäjän valtaapitävien kriitikkona tunnettu Navalnyi sairastui lentokoneessa, joka joutui tekemään hätälaskun Omskiin. Paikallisesta sairaalasta hänet siirrettiin kansainvälisten vetoomuksien jälkeen Berliiniin Charité-sairaalaan.
Liittokansleri Angela Merkelin edustajan mukaan myrkyn laatu paljastui laboratoriotesteissä, näytteistä löytyi ilman epäilyksiä todisteita novitšok-myrkystä. Kyseisen hermomyrkyn kehitti Neuvostoliiton armeija 1970- ja 1980-luvuilla. Samaa ainetta käytettiin myös entisen tiedustelu-upseerin Sergei Skripalin myrkytystapauksessa vuonna 2018 Britanniassa.
– Saksan hallitukselta tänään kuullut uutiset koskien Aleksei Navalnyitä ovat huolta herättäviä. Kemiallisen aseen käyttö on järkyttävää. Koko kansainväliselle yhteisölle on tärkeää saada tapahtumista mahdollisimman perusteellinen selvyys, presidentti Sauli Niinistö kommentoi.
Koomassa olevan Aleksei Navalnyin tila on edelleen vakava, mutta oireet ovat Charité-sairaalan mukaan lieventyneet. Potilas on hengityskoneessa teho-osastolla.
Saksa kertoo informoivansa testituloksista myös Euroopan unionia ja Natoa, myös Venäjän Saksan-suurlähettiläs on pyydetty kuultavaksi ulkoministeriöön. Venäläiset eivät omissa tutkimuksissaan löytäneet kertomansa mukaan merkkejä hermomyrkystä.
Lue myös: Britit julkistivat myrkkyiskusta epäiltyjen kuvat – ”He ovat Venäjän sotilastiedustelun agentteja”
Kommentoi Facebookissa