Hallitus myy valtion omistusta – Nesteen henkilöstö vastustaa Sipilän omistajapolitiikkaa

Pääministeri Juha Sipilällä on liikemiestausta, mutta politiikan ja yritysmaailman yhdistäminen on tuottanut ongelmia.

Pääministeri Juha Sipilällä on liikemiestausta, mutta politiikan ja yritysmaailman yhdistäminen on tuottanut ongelmia. (Kuva Valtioneuvoston kanslia/ Laura Kotila)

Polttoaineiden jakelu keskeytetään viikoksi juhannuksen jälkeen.

TYÖMARKKINAT Öljy-yhtiö Nesteen kaikki henkilöstöryhmät osallistuvat poliittiseen mielenilmaukseen, joka kohdistuu pääministeri Juha Sipilän hallituksen omistajapolitiikkaan. Polttoaineiden jakelu keskeytetään ensi maanantaina aamulla ja sitä jatketaan jälleen viikon kuluttua. Henkilöstöryhmät pahoittelevat yksityisille henkilöille, liikenteelle ja elinkeinoelämälle aiheutuneita hankaluuksia.

Mielenilmaus on protesti Sipilän hallituksen toteuttamalle omistajaohjauslain muutoksille, jotka mahdollistavat valtion omistamisen laskemisen Neste Oyj:ssä 33,4 prosenttiin. Valtio omistaa vielä tällä hetkellä yhtiöstä 50,1 prosenttia. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen lisätalousarvioesityksen, joka mahdollistaa osakkeiden myynnin. Päivän Lehti kirjoitti asiasta tässä.

Uudet omistajaohjauslinjaukset ovat tarkoittaneet Valtion Kehitysyhtiö Vake Oy:n perustamista. Vake toimii budjettitalouden ulkopuolella ja valtioneuvoston päätösvallan alaisuudessa. Toistaiseksi Vakeen on päätetty siirtää osakkeita 2,4 miljardin euron arvosta. Tällä hetkellä yhtiössä ei ole nimitettyä toimitusjohtajaa, hallitusta eikä selkeää visiota siitä, mihin osakkeiden myyntitulot käytetään.

Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja se vaarantaa henkilöstöryhmien mielestä yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli siitä, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen myynnissä, siis yksityistämisessä.

Valtion vaikuttamismahdollisuuksien kaventuessa yritysten pilkkomisen, osaamisen menetysten ja työpaikkojen vaarantumisen riski kasvaa, samalla vaarantuu koko alan laaja kotimainen osaamisklusteri.

– Vaikka Neste on Suomessa suuri toimija, maailmalla olemme pieni tekijä ja meille Suomen huoltovarmuus kaikissa tilanteissa on tärkeä asia, toteaa prolaisten luottamusmies Jouni Lappeteläinen.

Neste Oyj:tä on henkilöstöryhmien mielestä kehitetty pitkäjänteisesti ja siksi Neste Oyj on omalla toimialallaan ja verrattuna mihin tahansa suomalaiseen suuryritykseen menestynyt erittäin hyvin. Tase on jo pantu töihin, Neste Oyj:ssä sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja on yli 20 prosenttia.

– Neste on laittanut rahan poikimaan, olemme investoineet ja olemme uusiutuvien polttoaineiden teknologioissa parhaita maailmassa, koska tutkimusta ja kehitystä on tehty pitkäjänteisesti. Porvoon jalostamo on yksi Euroopan parhaista, toteaa toimihenkilöiden luottamusmies.

Neste Oyj:n valtion omistusosuutta ehdotetaan laskettavaksi nykyisestä 50,1 prosentista 33,4 prosenttiin.
Neste Oyj:n valtion omistusosuutta aiotaan laskea nykyisestä 50,1 prosentista 33,4 prosenttiin. (Kuva Neste)

Neste investoi esikuvallisesti myös taakse jäävinä lamavuosina. Ulkomaisiin kilpailijoihinsa verrattuna Neste on onnistunut hankkimaan etulyöntiaseman uusiutuvien polttoaineiden jalostamisessa maailman mitassa pienestä koostaan huolimatta. Maailmalla on lukuisia erimerkkejä siitä, miten lyhytnäköinen voiton tavoittelu on pilannut monta yritystä, joiden menestys perustuu pitkäjänteiseen työhön.

– On vaikea uskoa, että nopean voiton tavoittelija olisi yltänyt näihin tuloksiin. Neste ei sovi siihen pirtaan, mitä Sipilä hakee puhuessaan laiskasta rahasta ja myyntiin tähtäävillä talousajatuksillaan, luottamusmies Lappeteläinen arvioi.

Nesteen menestys perustuu osaamiseen, harkittuun strategiaan, pitkäjänteisiin investointeihin ja vakaaseen omistajapohjaan. Näihin tekijöihin ei ole mitään syytä puuttua. On tärkeää, että Nesteen hyvään vauhtiin päässyttä tuloskehitystä ei nyt pilata.

Suomen valtion sai osakkeistaan osinkotuottoa vuonna 2016 osalta noin 900 miljoonaa euroa, josta Nesteen osuus yli 300 miljoonaa euroa. Valtion omistusten myynti pienentää pysyvästi osinkotuloa.

Sipilän hallituksella on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan monenlaisia suunnitelmia biopolttoainetuotantoon panostamiseksi. Niiden mielekkyyteen ja kannattavuuteen henkilöstöryhmät eivät ota kantaa. Mutta ajatus, että Neste-omistuksia myymällä tuettaisiin biotuotantoa, ei ole heidän mielestään mielekästä ja tuskin kannattavaakaan. Neste on maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä edistyksellisiä biotuotteita kehittävä ja valmistava yhtiö ja siten hieno esimerkki siitä, missä nykyaikaisen valtion kannattaa olla mukana.

Nesteen henkilöstöryhmät katsovat, että valtion omistajapolitiikan on tuettava kansantalouden kasvua ja työllisyyttä, parannettava teollisuuden viennin edellytyksiä sekä turvattava huoltovarmuus. Valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita ei pidä myydä sijoittajille lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä.

  • EDIT 21.6. klo 13:00: Nesteen henkilöstöryhmät ovat päättäneet keskeyttää maanantaina 26.6. alkavaksi suunnitellun mielenilmauksen valmistelut. Mielenilmausta ei järjestetä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ensi viikoksi sovittu omistajaohjauksesta vastaavien ja henkilöstöryhmien tapaaminen ratkaisee, miten henkilöstöryhmät jatkossa toimivat.

Kommentoi Facebookissa