Nettiviihteen suosio on kasvanut kohisten karanteenissa – verkon koetaan tuovan kaivattuja sosiaalisia kontakteja

Suoratoistopalvelu Netflix on kertonut tilaajiensa määrän kasvaneen 15,7 miljoonalla kolmessa kuukaudessa.

Suoratoistopalvelu Netflix on kertonut tilaajiensa määrän kasvaneen 15,7 miljoonalla kolmessa kuukaudessa. (Kuva Fotolia)

Suoratoistopalveluihin sekä striimauksiin käytetään nyt enemmän aikaa ja rahaa.

NETTIVIIHDE Poikkeuksellinen kevät on saanut aikaan monenlaisia ilmiöitä. Sosiaalisen eristäytymisen ja karanteenin aikana monet ovat käyttäneet lisääntynyttä kotonaoloaikaa kehittämällä itselleen mielenkiintoista tekemistä.

Keskittyminen työntekoon tai opiskeluun ei ole aina helppoa. Jotkut ovat aloittaneet uuden harrastuksen tai vieneet loppuun kodin keskeneräisiä remontti- tai käsityöprojekteja. Toiset puolestaan käyttävät ajan hyödykseen ja ovat alkaneet opetella uuden kielen saloja. Monet kääntyvät viihdykettä etsiessään kuitenkin näyttöruutujen puoleen.

Fyysisen ja sosiaalisen kontaktin puute pandemian aikana on johtanut tarpeeseen hakea sosiaalista kanssakäymistä muualta. Tämä puolestaan on johtanut lisääntyneeseen vuorovaikutukseen verkossa sekä ystävien ja perheen että tuntemattomien ihmisten kanssa. Monelle Zoomin ja Microsoft Teamsin kaltaiset sovellukset videopuheluihin ovat tulleet jo tutuiksi.

Netin ja mobiilipuhelinten käyttö nousi Suomessa ennätyslukemiin maaliskuussa viikolla 12, jolloin hallitus päätti kansalaisten arkeen vaikuttavista rajoitustoimenpiteistä koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Kiinteiden verkkoyhteyksien ja mobiilidatan käyttö kasvoi kymmeniä prosentteja edellisestä.

Kasvu näkyi kaikkien kolmen suuren suomalaisen operaattorin eli DNA:n, Elisan ja Telian tilastoissa, suurimpana piikkinä DNA:n mobiiliverkossa liikennettä oli ajoittain jopa yli 60 prosenttia enemmän.

Nintendon uutuuspeliä voi käyttää muun muassa digitaalisten treffien järjestämiseen, jos oikeassa elämässä ei mahdollisuutta ole.
Nintendon uutuuspeliä voi käyttää muun muassa digitaalisten treffien järjestämiseen, jos oikeassa elämässä ei mahdollisuutta ole. (Kuva Nintendo)

Digitaalisia kohtaamispaikkoja

Trendi on nähtävissä myös erityisesti pelaamisessa, kun nettipelaaminen sekä mobiililaitteella että tietokoneella on lisääntynyt merkittävästi. Verkko- ja sovelluspohjaisten pelialustojen lisäksi pelikonsoleilla pelaaminen on kasvanut huomattavasti verrattuna aikaan ennen karanteenia.

Amerikkalaisen internet-palvelutarjoajan Verizonin mukaan pelaamiseen käytettävä aika on lisääntynyt peräti 75 prosenttia. Gamesindustry.biz-sivuston mukaan erilaisten koronarajoitusten tullessa voimaan maaliskuussa viikolla 12 videopelejä myytiin 44 prosenttia edeltävää viikkoa enemmän.

Esimerkiksi Nintendon uuden Animal Crossing: New Horizons -pelin julkaisu keskellä koronakriisiä sai innostuneen vastaanoton, ja peliä ostetaan nyt ennätysmääriä. Kyseessä ei ole tyypillinen seikkailua ja toimintaa tihkuva videopeli tai ongelmanratkaisukykyä mittaava haaste, vaan leppoisa hyvän mielen peli.

Uutuuden pelaaminen uumoiltiinkin soveltuvaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa moni kokee huolta ja epävarmuutta. Tavoitteena on seikkailla digitaalisella saarella ja rakentaa sinne oma täydellinen lomakeidas. Peliä voi käyttää muun muassa syntymäpäivien juhlimiseen ja digitaalisten treffien järjestämiseen, kun oikeassa elämässä ei vastaavaan ollut mahdollisuutta.

Monen nettipelin suosion tärkeimpiä tekijöitä onkin niiden sosiaalinen ulottuvuus. Peliyhtiöt ovat viime vuosikymmenen aikana panostaneet pelien sosiaaliseen aspektiin. Yhä useampaa peliä voi pelata netissä muiden kanssa – pelejä käytetään eräänlaisina digitaalisina kohtaamispaikkoina, joissa voi viettää aikaa ystävien kanssa ja halutessaan myös tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin.

Kotipelaajat ovat kiinnostuneita näkemään, kuinka muut pelaavat tiettyä peliä.
Kotipelaajat ovat kiinnostuneita näkemään, kuinka muut pelaavat tiettyä peliä. (Kuva Fotolia)

Striimien suosio kasvaa koko ajan

Muutaman viime vuoden aikana livenä lähetettävien tai nauhoitettujen pelistriimien suosio on myös kasvanut räjähdysmäisesti. Googlen omistaman Youtuben Gaming-kanavan suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin, mutta myös Microsoftin Mixer-suoratoistopalvelun sekä tietokone- ja konsolipelaajien reaaliaikaiseen suoratoistoon keskittyneen Twitchin käyttäjäkunnat ovat selvästi kasvaneet karanteeniaikana.

Esimerkiksi Twitchin käyttäjätilastojen mukaan striimausten määrä tunneissa laskettuna on lisääntynyt jopa 48 prosenttia. Sen lisäksi sisältöä katsotaan keskimäärin 21 prosenttia pidempään kuin aikaisemmin.

Pelistriimien katselun suosiota selittää se, että kotipelaajat ovat kiinnostuneita näkemään, kuinka muut pelaavat tiettyä peliä. Jokaisella pelaajalla on oma tyylinsä, josta voi ammentaa ideoita ja inspiraatioita omaan pelaamiseensa. Peliä katsotaan myös kuin elokuvaa, ja jopa peliä striimaavan pelaajan kommenteilla katsotaan olevan viihdearvoa.

Suurten väkijoukkojen kokoontumisen kieltäminen viruksen leviämisen ehkäisemiseksi on johtanut myös siihen, että eri puolilla maailmaa on jouduttu perumaan valtava määrä urheilutapahtumia. Sen seurauksena tavallisesti suosittu vedonlyönti netissä on hidastunut merkittävästi tai jopa pysähtynyt kokonaan kohteiden puuttuessa.

Kuitenkin e-urheilu ja e-urheiluun liittyvä vedonlyönti on ollut kasvussa, lajin ollessa karanteenin aikana harvoja vedonlyöntikohteita. Veikkauksen mukaan e-urheilu on jo suosituin laji 18-29-vuotiaiden keskuudessa ja se ohitti viime vuonna kiinnostuksen kohteena jopa jääkiekon. Valtionyhtiö onkin solminut yhteistyösopimuksen Suomen kansainvälisesti menestyneimmän e-urheilun organisaation ENCE Esportsin kanssa.

Nettikasinoilla pelaaminen on ollut jo pitkään suosittua ajanvietettä.
Nettikasinoilla pelaaminen on ollut jo pitkään suosittua ajanvietettä. (Kuva Fotolia)

Netissä liikkuu myös raha

Tavanomaisten harrastusten rajoittuminen ja lisääntynyt kotona oleskelu ovat johtaneet siihen, että monet ovat valmiita sijoittamaan nyt aiempaa suurempia summia viihteeseen kotioloissa. Myös peleihin käytetään nyt tavanomaista enemmän rahaa. Oman pelihahmon kustomoinnista tai tanssiliikkeistä ollaan valmiimpia maksamaan silloin, kun pelaamiseen on enemmän aikaa.

Nettikasinoilla pelaaminen on ollut toki jo pitkään suosittua ajanvietettä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusimman tutkimuksen vastaajista runsas kolmannes eli 36,3 prosenttia oli vuonna 2019 pelannut rahapelejä netissä, osuus on kasvanut 12,7 prosenttiyksiköllä neljässä vuodessa. Tutkimukseen vastanneista 78,4 prosenttia oli pelannut vähintään yhtä rahapelityyppiä 12 viime kuukauden aikana.

Koronaviruksen aikakaudella myös kasinopeleihin kohdistuva mielenkiinto onkin lähtenyt nousuun. Moni ulkomaisella lisenssillä toimiva suomalainen nettikasino tarjoaa vaihtoehtoja rahapelaamiseen, kolikkopeleistä ruletin ja blackjackin kaltaisiin klassisiin pöytäpeleihin. THL:n mukaan ulkomaisten rahapelien pelaajien osuus on kasvanut 3,3 prosentista 5,4 prosenttiin, lähes kaikki olivat pelanneet myös Veikkauksen rahapelejä.

Nettipelaamisen yhteydessä puhutaan usein myös ongelmapelaamisesta. THL:n tutkimuksen mukaan riskitasolla pelaaminen on kuitenkin vähentynyt sekä miehillä että naisilla. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan 11 prosenttia suomalaisista oli pelannut riskitasolla kuluneen 12 kuukauden aikana, kun edellisessä tutkimuksessa riskitasolla pelaavien osuus oli 15 prosenttia.

Netissä pelattavien Veikkauksen nopearytmisten rahapelien tappiorajoja on silti laskettu puoleen eli 500 euroon vuorokaudessa. Muutoksen tavoitteena on tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä koronavirusepidemian aikana.

Tähtinäyttelijät Joaquin Phoenix, Renée Zellweger ja Brad Pitt ovat uusimmat Oscar-voittajat.
Tähtinäyttelijät Joaquin Phoenix, Renée Zellweger ja Brad Pitt ovat uusimmat Oscar-voittajat. (Kuva AOP)

Elokuva-ala odottaa syksyä

Tyypillisesti kevät ja kesä ovat olleet myös videopeliteollisuudessa hiljaista aikaa, kun taas syksyllä julkaistaan tavallisesti lukuisia uutuuspelejä. Myös monet elokuva-alan yhtiöt ovat lykänneet suunnitelmiaan poikkeustilan vuoksi. Muun muassa uusimman James Bondin, Marvelin uuden Black Widow’n ja monen muun hittielokuvan julkaisuajankohta on siirretty tulevaisuuteen.

Elokuvateatterit ovat olleet monessa maassa kiinni, ja uutuuselokuvia on julkaistu myös suoraan suoratoistopalveluissa. Esimerkiksi suoratoistopalvelu Netflix onkin kertonut vuoden ensimmäisen neljännesvuosituloksensa olevan yli kaksinkertainen verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna, ja tilaajien määrän kasvaneen 15,7 miljoonalla. Kansainvälisellä suoratoistopalvelulla on nyt lähes 183 miljoonaa tilaajaa.

Poikkeuksellinen tilanne on vaikuttanut jopa tuleviin Oscar-ehdokkaisiin. Oscar-ehdokkaiksi hyväksytään nyt myös poikkeuksellisesti elokuvat, jotka on julkaistu vain suoratoistopalveluissa. Tähän saakka Netflixin ja Amazon Primen kaltaisten palveluiden alkuperäiselokuvat ovat päässeet ehdolle vain, mikäli ne ovat olleet myös elokuvateatterilevityksessä. Elokuva-akatemian mukaan päätös koskee vain ensi vuonna tapahtuvaa järjestyksessään 93. Oscar-gaalaa.

Jää nähtäväksi, jääkö tämän kevään nettipiikki vain hetkelliseksi ilmiöksi, vai kasvattaako sosiaalisen eristäytymisen kausi kiinnostusta verkkoviihdettä kohtaan pysyvästi.

Lue myös: Nettihitiksi noussut ryhmä haluaa muistaa koronahoitajia villasukilla – ”Jospa ne vähän lämmittäisivät jalkojen lisäksi mieltä”

Kommentoi Facebookissa