JÄÄKIEKKO NHL ja sarjan pelaajayhdistys NHLPA hyväksyivät uuden työehtosopimuksensa perjantaina. Sopimus jatkuu kauden 2025-2026 loppuun, joten vuosilta 2004 ja 2013 tuttuja työsulkuja NHL:ään ei ole luvassa ainakaan kuuteen vuoteen.
Uudessa työehtosopimuksessa sovitaan, että NHL-pelaajat voivat osallistua olympiakisoihin Pekingissä 2022 ja Milanossa 2026. Olympiaosallistuminen riippuu vielä sopimusneuvotteluista Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n ja Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n kanssa, mutta kaikilla osapuolilla on halua päästä sopimukseen.
NHL-kausi keskeytyi koronapandemian takia 12. maaliskuuta. Perjantaina vahvistettiin, että NHL-kausi kausi jatkuu 1. elokuuta karsintakierroksen otteluilla Toronton Scotiabank Areenassa ja Edmontonin Rogers Placessa.
Pudotuspeleissä kauttaan jatkaa 24 joukkuetta, joten seitsemän joukkueen osalta kausi on jo paketissa. Konferenssien kärkinelikot pelaavat kolmen ottelun sijoitussarjan. Loput pelaavat ottelusarjat paras viidestä systeemillä ja sarjojen voittajat etenevät varsinaisten pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Niissä pelataan paras seitsemästä systeemillä.
Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman
Itäisen konferenssin ottelut pelataan Torontossa ja läntisen konferenssin Edmontonissa. Toronton ja Edmontonin areenoilla pelataan jopa kolme ottelua päivässä. Karsintakierroksen ottelumäärä voi nousta yhdeksän päivän aikana 52 otteluun
Edmonton isännöi konferenssifinaaleja ja Stanley Cupin finaalisarjaa. Mestaruus ratkeaa viimeistään 4. lokakuuta.
Perjantaina hyväksyttiin myös NHL:n varaustilaisuuden toisen osa aikataulu. Draft lottery, jossa arvotaan lopullinen varausjärjestys, järjestetään 10. elokuuta. Itse varaustilaisuus on vuorossa kauden päätyttyä 9.-10. lokakuuta.
NHL:n vuoden 2020 varaustilaisuus järjestetään 9.-10. lokakuuta. Koronaviruspandemian takia siirretty seitsemän kierroksen tapahtuma järjestetään virtuaalisesti.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: NHL:n työsulku pelasti Teemu Selänteen – hämmästyttävä ura toteutui
Kommentoi Facebookissa