MOOTTORIPYÖRÄILY Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin Niki Tuuli teki upeasti historiaa ajamalla paalupaikalta kautta aikojen ensimmäisen sähköpyörien MotoE-luokan kisan voittoon Sachsenringin radalla Saksassa.
Ajon tiimit ovat juhlineet mestaruuksilla MotoGP-sarjassa, mutta suomalaiskuljettajien voitot olivat jääneet näkemättä sitten Mika Kallion menestysvuosien.
MotoGP-sarjan viimeisimmästä suomalaisvoitosta ehti vierähtää lähes viisi vuotta, ennen kuin Tuuli palautti sinivalkoiset värit kärkipaikalle.
Kallio saavutti uransa 16. MM-osakilpailuvoiton 10. elokuuta vuonna 2014 Indianapolisin radalla Yhdysvalloissa. Marc VDS-tiimin väreissä tuolloin kilpaillut Kallio voitti Indyn Moto2-luokan kisan 1,380 sekunnin erolla espanjalaiseen Maverick Vinalesiin.
Historiallinen MotoE-kilpailu keskeytettiin kaksi kierrosta ennen maalia, kun italialainen Lorenzo Savadori ajoi rajusti ulos. Tuuli julistettiin kisan voittajaksi ennen britti Bradley Smithiä ja ranskalaista Mike di Megliota. Di Meglio muistetaan miehenä, joka ajoi Ajo Motorsportille sen historian ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 2008 silloisessa 125-kuutioisten luokassa.
– Olen tietenkin iloinen Nikin suorituksesta, joka oli vaikuttava. Olen tuntenut Nikin jo siitä lähtien, kun hän oli hyvin nuori ja tiedän, kuinka vakavasti hän tähän urheiluun suhtautuu. Hänellä on loistava tulevaisuus edessään, Ajo hehkuttaa Tuulia tallinsa tiedotteessa.
Tuuli puolestaan kiittää omassa tiedotteessaan kauniisti Ajon tiimiä.
– Historian ensimmäinen MotoE-voitto on nyt tukevasti suomalaisnimissä. Fiilikset ovat todella hyvät. Tuntuu erityisen hienolta, että voitto tuli kotiin Ajo Motorsportin kuljettajana. Mielettömän iso kiitos tiimille. MotoE-projekti on nyt laitettu käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Moto2-luokkaan paluuta tällä tahdilla kovaa kyytiä tekevän Tuulin vauhti on ollut testikaudesta lähtien siksi vakuuttavaa MotoGP-sarjan uudessa oheisluokassa, että seuraavaa suomalaisvoittoa ei tarvitse odottaa näillä näkymin pitkään.
MotoE-luokan seuraava osakilpailu ajetaan 11. elokuuta Red Bull Ringin radalla Itävallassa.
Teksti Kari Aho
Lue myös: Viro haluaa MM-rallin – olisi takuuvarma katsojamenestys
Kommentoi Facebookissa