Noora Räty ulos olympialaisista – Pasi Mustonen jälleen julkisen ruoskinnan kohteena

Pasi Mustonen toimi Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana Pekingin olympialaisiin saakka. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Noora Räty on itsekin syyllinen siihen, ettei häntä valittu Naisleijonien olympiajoukkueeseen.

JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekon olympiajoukkue julkistetaan torstaina. Ennen julkistamista tietoon kuitenkin tuli, ettei Suomen kaikkien aikojen paras maalivahti Noora Räty ole mukana Pekingiin matkaavassa joukkueessa.

Dramaattinen tilanne Rädyn ja Naisleijonien päävalmentajan Pasi Mustosen välillä on jatkunut viime kesästä saakka. Räty ei halunnut pelata elokuussa MM-kisoissa Calgaryssa työkiireisiinsä vedoten. Hänen maalivahtikoulullaan oli samaan aikaan sesonkiaika ja luonnollisesti Räty halusi turvata bisneksensä.

Mustonen suivaantui Rädyn päätöksestä. Häntä raivostutti ennen kaikkea, että Räty nosti samaan aikaan 10 000 euron vuosittaista apurahaa, mutta kieltäytyi silti maajoukkuetehtävistä.

Mustosen reaktio on ymmärrettävä. Kustannetaanhan Rädyn apuraha veikkausvoittovaroista eli viime kädessä Suomen kansan selkänahasta.

Marraskuussa Räty jätettiin valitsematta harjoitusmaaotteluihin Kanadaa vastaan. Joulukuussa Räty pääsi kuitenkin tositoimiin harjoitusmaaottelussa Tshekkiä vastaan. Silloin Suomessa saatiin käsitys siitä, että Räty matkaisi olympialaisiin.

Tammikuussa Mustonen teki kuitenkin päätöksen, ettei Räty kelpaa olympiajoukkueeseen. Media hyökkäsi heti armotta Mustosen kimppuun. Mustosen on arveltu kärsivän ego-ongelmasta. Häntä on haukuttu jopa lapselliseksi.

Räty on saanut mediassa marttyyrin roolin. Pelkästään Mustoseen kohdistuva julkinen ruoskinta on kohtuutonta.

Mikään salaisuushan ei ole, että Räty on omapäinen persoona, jonka sooloilusta eivät tykkää kaikki maajoukkuepelaajatkaan. Naisten maajoukkue on jakautunut Rädyn puolustajiin ja vastustajiin.

Mustonen on valmennustiimeineen tehnyt Räty-päätöksensä pitkän harkinnan jälkeen. Mistään hetken mielijohteesta ei ole kyse. Valmennustiimi on tehnyt johtopäätöksen, että Rädyn jättäminen pois Pekingin kisoista auttaa joukkuetta paremmin kuin Rädyn mukanaolo.

MM-kisoissa Calgaryssa Naisleijonien maalilla torjuivat Anni Keisala ja Meeri Räisänen. Molemmat onnistuivat hienosti, joten maalivahtipeliin Suomen ei Pekingissäkään pitäisi kaatua.

Ellei jotain todella yllättävää tapahdu, menevät Yhdysvallat ja Kanada Pekingissä loppuotteluun. Calgaryssa MM-pronssia voittanut Suomi on vahva ehdokas olympiapronssille.

Mikäli Naisleijonat ei Pekingissä mitalia voita, olisi se ehdoton pettymys. Itse asiassa alisuoritus. Räty-kohulla olisi varmasti siinä osansa.

Räty-kohua suomalainen naisten jääkiekko ei olisi tarvinnut, mutta kohusta on turha syyttää pelkästään Mustosta. Räty on ihan yhtä lailla syyllinen.

Mikäli Naisleijonat jää Pekingissä mitalitta, on Räty yhtä lailla syytä nostaa tikunnokkaan kuin Mustonen. Ikävä kohu on myös Rädyn ego-ongelmien tulosta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jääkiekon SM-liiga pestasi naistoimitusjohtajan – siirtyy tehtävään Triplasta

Kommentoi Facebookissa