TEATTERI Notre Damen katedraali tuhoutui tulipalossa osittain. Samaan aikaan Tampereella rakennetaan kuumeisesti vähän pienempää Notre Damea. Tampereen Teatterissa nimittäin nähdään syksyllä suurmusikaali Notre Damen kellonsoittaja.
Joku on jo ehtinyt uumoilla, että Notre Damen palo oli kuin mainos Tampereen Teatterin esitykselle. Eivät teatterilaiset kuitenkaan moisesta mainoksesta ilakoineet, päinvastoin; palo oli teatterin väelle shokki.
– Kaikilla on paha mieli sen takia, että tällaista tapahtui. Notre Damen kellonsoittaja nousi puheenaiheeksi ikävällä tavalla, sanoo lavastaja Marjatta Kuivasto.
Kuivasto on askaroinut Notre Damen kirkon ja kellonsoittajan ympärillä vuoden verran.
– Se oli pysäyttävä hetki, kun kuulin palosta. Tällainen rakennus, jota alettiin rakentaa 1100-luvulla, ja se on ollut valmiina 700 vuotta ja kestänyt yhdet ja toiset katastrofit, sodat, vallankumoukset ja muut. Mitään tällaista ei ole tapahtunut tähän mennessä, Kuivasto kertoo.
Notre Damen rakentaminen Tampereen Teatterin näyttämölle ei ole helppo urakka.
– On tämä rakenteiltaan isompi kuin normaalisti. Tähän tulee sen tyyppisiä rakenteita, mitä meillä ei normaalisti ole. Haasteellinen työ teknisesti ja muuten.
– Meillä on näyttämö, joka on 8 metriä 40 senttiä leveä. Kun siihen lähdetään rakentamaan Notre Damen kirkkoa, niin jokainen käsittää, että ei se yksi yhteen voi olla. Mutta tärkeintä on saada sinne kirkon tunnelma, Kuivasto sanoo.
Notre Dame oli 1800-luvulla huonossa kunnossa. Sen purkamistakin suunniteltiin. Victor Hugon romaani saattoi koitua katedraalin pelastukseksi.
– Siitä kiinnostuttiin ja sitä ryhdyttiin restauroimaan, Kuivasto kertoo.
Tuohon romaaniin perustuu Tampereen Teatterin musikaali Notre Damen kellonsoittaja. Se kertoo kyttyräselkäisestä Quasimodosta, joka rakastuu mustalaistyttö Esmeraldaan. Päärooleissa nähdään Petrus Kähkönen ja Josefin Silén.
Lavastaja Marjatta Kuivasto ei ole vielä nähnyt Notre Damea omin silmin, mutta syksyllä puute korjautuu. Kuivasto johtaa Tampereen Teatterin ystävien retkikuntaa, joka matkailee Pariisissa ja luonnollisesti tutustuu Notre Dameen.
- Musikaali saa Suomen kantaesityksensä 13. ja 14. syyskuuta 2019 Tampereen Teatterin päänäyttämöllä
Lue myös: Tulipalo Pariisin maailmankuulussa katedraalissa – ”Rakennamme Notre Damen yhdessä uudelleen”
Kommentoi Facebookissa