Nuoret Leijonat teilasi Ruotsin viimeisellä minuutilla – positiivinen viha auttoi

Suomi voitti Ruotsin nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa 3-2

Suomi voitti Ruotsin nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa 3-2. (Kuva Pasi Mennander/ Leijonat.fi)

Suomi eteni nuorten MM-jääkiekon välieriin voitettuaan Ruotsin 3-2. Ruotsi oli johtanut ottelua 2-0, mutta toisessa erässä Suomi otti komennon.

JÄÄKIEKKO Nuoret Leijonat pehmitti Ruotsin jääkiekon nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa 3-2. Vaikka Ruotsi oli johtanut ottelua 2-0, oli Suomi selkeästi parempi joukkue.

Roni Hirvonen teki voittomaalin viimeisellä minuutilla Suomen laitettua Ruotsin ensin armottomaan pyöritykseen.

– Uskomaton tunne oli tehdä sellainen maali. Varmaankin merkittävin maali, jonka olen ikinä tehnyt. Uskottiin siihen ja pelattiin joukkueena yhdessä. Se toimi, Hirvonen sanoi.

Ensimmäinen erä ei kuitenkaan ollut Suomelta kovinkaan tasokas. Ruotsi teki kaksi hienoa maalia ja johti ensimmäisellä erätauolla 2-0.

Suomen päävalmentaja Antti Pennanen sai herätettyä joukkueensa ja toisesta erästä lähtien Suomi suorastaan dominoi.

– Se on aina hetkessä elämistä ja aistimista. Ekat kymmenen minuuttia pelattiin ihan hyvää kiekkoa. Ruotsi sai avausmaalistaan tunnetta lisää. Kopissa viesti oli, että on aika tarttua hetkeen. Nää on ainutlaatuisia hetkiä, Pennanen kertoi erätauon viestistään.

Pennanen korosti pelaajienkin olleen ärtyneitä.

– Johtavat pelaajat olivat vihaisia ja käyttivät kovaa ääntä. Olin itsekin vihainen. Ajatuksena oli saada positiivista vihaa. Muutama sana oli, että tuodaan luottamusta siihen tekemiseen. Että nyt on tekojen aika. Pitää oikeasti herätä hetkeen. Ja pelaajat vastasivat kyllä huutoon.

Toisessa erässä Suomi teki kaksi maalia, joista toinen kuitenkin hylättiin paitsiona. Pennasen mukaan hylätty maali ei pelaajien otteisiin juuri vaikuttanut.

– Oltiin luottavaisia koko ajan ja pysyttiin pelissä kiinni, vaikka maali hylättiin. Oli kova usko siihen yhteiseen tekemiseen. Vaadittiin meidän kärkipelaajilta huippuonnistumisia, joita tulikin.

Juttuvinkki: Epäilijät saivat nenilleen – tuli Leijonien historian pisin mitaliputki

Suomella oli alla heikko ottelu Kanadaa vastaan. Siinä pelissä Nuoret Leijonat jäi jalkoihin Kanadan voitettua 4-1.

– Vähän erilainen peli oli tämä kuin se Kanada-peli oli. Kanadalla ei ollut siinä ottelussa painetta. Tulivat kovaa, kun ei ollut paineita ja me ei oltu valmiita. Piti vaan pelata paremmin sitä omaa peliämme. Meillä oli tänään vähän epäröintiä, mutta se on inhimillistä. Kollektiivinen ärsytys oli siellä ja toi eforttia toimintaan, Pennanen totesi.

NHL:ssäkin pelannut puolustaja Ville Heinola urakoi peräti 28 minuuttia. Kanada-ottelussa Heinola oli loukannut kätensä, mutta se ei näyttänyt vaikuttavan.

– Hän on yksi johtavista pelaajistamme. Hän oli tänään niin hyvä. En tiennyt, että hän pelasi niin paljon. Hän pelasi kahteen suuntaan, hyökkäys- ja puolustussuuntaan. Oli hienoa nähdä hänen peliesityksensä tänään, kehui Pennanen Heinolaa.

Suomen tie siis jatkuu maanantaina välieräottelussa.

– Tämä nousu tässä ottelussa antaa meille varmasti voimaa. Kun pystytään pelaamaan parhaimmillamme, on meitä vastaan vaikeaa pelata, Pennanen päätti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Nuoret Leijonat toipuu NHL-tason selkäsaunasta – kuolemanottelussa vastassa Ruotsi

Kommentoi Facebookissa