JÄÄKIEKKO Nuorten MM-jääkiekossa on mukana kahden kerroksen väkeä. Suurmaat ovat murskanneet Keski-Euroopan pienempiä maita otteluissa, joissa tasoerot ovat olleet irvokkaita.
Kanada voitti Saksan 16-1, Yhdysvallat Itävallan 11-0, Kanada Sveitsin 10-0, Venäjä Itävallan 7-1, Suomi Slovakian 6-0 ja Tshekki Itävallan 7-0. Suomi voitti Saksan vain 5-3 ja Sveitsin 4-1, mutta pienehköstä voittomarginaalista huolimatta Suomen paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä. Jo alkuminuuttien perusteella oli täysin selvää, että Nuoret Leijonat voittaisi ottelun.
Uudenvuodenaattona vastaan tuli Nuorille Leijonille Kanada, jolla on käytössään NHL:n ykkösvarauksia kolmen kentällisen verran. Kyyti olikin kylmää. Kanadan pelinopeus pienessä kaukalossa yllätti suomalaiset täysin.
Vaikka Kanada voitti vain 4-1, oli Suomi samalla lailla mankelissa kuin Saksa, Sveitsi ja Slovakia olivat aiemmissa alkulohkopeleissä olleet Suomea vastaan. Suomen pelaajilla on jo paljon kokemusta SM-liigan miesten peleistä, mutta NHL-tasolla meno on paljon hurjempaa. Siitä ei suomalaisilla ollut vielä kokemusta muilla kuin Ville Heinolalla, joten oppitunti tuli tarpeeseen.
Myös Suomen päävalmentajalle Antti Pennaselle Kanada tarjosi yllätyksen. Pennasta voi kiitellä siitä, ettei hän sortunut kiekkojargoniin. Hänen lehdistötilaisuudessa antama rehellinen arvionsa kertoo Kanadan pelinopeuden ja kamppailuvalmiuden tason tulleen suomalaisille yllätyksenä:
– Vaihtoaitiosta katsottuna oli hurjaa katsoa tätä peliä. Hyvä kokemus oli itsellekin koutsina. Kanadalaiset pelasivat pienessä tilassa todella nopeasti, mutta erittäin kurinlaisesti myös. Oltiin NHL-levelillä varmaan tossa pelissä. Käänsivät niin nopeasti, eikä meidän puolustuspelinopeus riittänyt, Pennanen sanoi.
Nyt Pennanen ja Suomen pelaajat ainakin tietävät, millä tasolla nuorten MM-turnauksen parhaat pelaajat pienessä kaukalossa pelaavat. Kanadan antama oppitunti palvelee hyvin suomalaisten valmistautumista lauantain puolivälieräotteluun, jossa vastaan tulee Ruotsi.
Ruotsalaiset päättivät urakkansa alkulohkonsa 0-4 -tappioon Yhdysvalloille. Muissa alkulohkopeleissään Ruotsi voitti Tshekin 7-1 ja Itävallan 4-0 sekä hävisi Venäjälle jatkoajalla 3-4.
Juttuvinkki: Epäilijät saivat nenilleen – tuli Leijonien historian pisin mitaliputki
Ruotsi on pelaajakehityksessä yhä Suomea edellä, mutta maan MM-kisajoukkueesta puuttuu useampi U20-tason huippu. Alkusarjan perusteella Suomea ja Ruotsia voi pitää hyvin samantasoisina joukkueina.
Nuoret Leijonat tiedostaa pelinsä puutteet Kanada-ottelussa. Jos pelinopeutta saadaan nostettua ja kaksinkamppailupelaamista parannettua, voi Suomella täydellisellä onnistumisella olla mahdollisuuksia vaikka kultamitaleille.
Muistettakoon, että 2019 Suomi hävisi Kanadassa Victoriassa pelatussa MM-kisojen alkulohkossaan Ruotsille sekä Yhdysvalloille. Puolivälierissä Nuoret Leijonat voitti Kanadan jatkoajalla, välierässä tuli selkeä voitto Sveitsistä ja loppuottelussa Yhdysvallat taipui suomalaisille Kaapo Kakon paria minuuttia ennen loppusummeria tekemällä maalilla 2-3.
Turnaus alkaa kunnolla vasta nyt. Lauantaina nähdään, miten Nuorten Leijonien henkinen kantti kestää ottelun, joka monelle joukkueen pelaajalle on oman uran toistaiseksi tärkein koitos.
Puolivälierät alkavat lauantaina Venäjän ja Saksan ottelulla kello 19 Suomen aikaa. Siinä ottelussa paremmuudesta ei ole epäselvyyttä. Saksalle jo puolivälieräpaikka on hyvä saavutus, mutta Igor Larionovin valmentamaa Venäjää vastaan saksalaisilla tuskin on mitään jakoa.
Suomen ja Ruotsin ottelu alkaa kello 22.30. Luvassa on puolivälierien varmasti tasaisin ottelu.
Kanada pelaa Tshekkiä vastaan klo 2 Suomen aikaa. Tshekin pelaajakehitys on ollut jo toista vuosikymmentä isoissa ongelmissa, mistä kertoo paljon fakta, ettei Tshekki ole voittanut alle 20-vuotiaiden kisoissa mitalia 15 vuoteen. Kanadalle voi povata Tshekki-ottelusta murskavoittoa.
Yhdysvallat kohtaa viimeisessä puolivälieräottelussa Slovakian klo 4.30 alkaen. Jännitettävää on lähinnä siinä, voittaako Yhdysvallat vain viidellä maalilla, vai tuleeko kymmenen maalia täyteen.
Sveitsin ja Itävallan osalta turnaus päättyi alkusarjaan. Sveitsi on vuoden 1997 merkittävän nousunsa jälkeen väläytellyt nuorten MM-kisoissa useasti, mutta muutaman viime vuoden perusteella maan pelaajatuotanto näyttäisi pudonneen kovimmalta kansainväliseltä tasolta.
Vuonna 2020 yhtäkään sveitsiläispelaajaa ei varattu NHL:ään. Vuonna 2019 sveitsiläisvarauksia oli yksi ja sekin varaus tuli vasta seitsemännellä kierroksella.
Itävalta yllätti 2020 NHL-draftissa, kun maasta varattiin peräti kolme pelaajaa. Edellisen kerran itävaltalaisia oli varattu NHL:ään vuonna 2006. Mutta kärkimaiden tasosta Itävalta on yhä valovuoden jäljessä.
Saksa on viime vuosien perusteella ajanut pelaajakehityksessään Sveitsin sekä Slovakian edelle. Tshekki on sentään vielä Saksaa edellä.
Joka tapauksessa Keski-Eurooppa on jäämässä pelaajakehityksessä Kanadan, Yhdysvaltojen, Venäjän, Ruotsin ja Suomen tasosta yhä kauemmaksi. Jääkiekon kansainvälisen kehityksen kannalta sitä on syytä pitää huolestuttavana.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kanada murjoi Nuoria Leijonia – ”Tuli niin silmille se tempo ja vaatimustaso”
Kommentoi Facebookissa