Nuorille Leijonille todella katkera tappio – ”Se on joskus sellaista”

Yhdysvallat voitti Nuoret Leijonat MM-välieräottelussa Edmontonissa 4-3

Yhdysvallat voitti Nuoret Leijonat MM-välieräottelussa Edmontonissa 4-3. (Kuva Pasi Mennander/ Leijonat.fi)

Yhdysvallat teki maalin reilua minuuttia ennen kolmannen erän loppua ja voitti nuorten MM-jääkiekon välierässä suomalaiset 4-3.

JÄÄKIEKKO Nuorten Leijonien hieno taistelu MM-jääkiekon välierässä ei riittänyt. Yhdysvallat voitti suomalaiset 4-3 tehtyään voittomaalinsa minuuttia ennen loppua suomalaisten noustua ensin kahden maalin takaa tasoihin.

Huonosti Suomi ei pelannut. Suomen päävalmentaja Antti Pennanen kiittelikin pelaajiaan vahvasta esityksestä.

– Pelasimme erinomaisen pelin tänään. Toisen erän loppu pois luettuna pelasimme yhden parhaista peleistämme tässä turnauksessa. Olen hyvin ylpeä pelaajistani. Se oli todella hyvä esitys joukkueeltamme.

Suomi pelasi erittäin vahvan ensimmäisen erän. Toisin kuin otteluissa Kanadaa ja Ruotsia vastaan, oli Suomi nyt valmiina alusta saakka.

– Kuunneltiin Metallica 1991 Moskovassa millai ne tuli ulos. Sitten alettiin pelaamaan. Erinomaisesti lähdettiin liikkeelle, paljasti Pennanen valmistautumismetodeista.

Toisen erän lopulla Yhdysvallat rankaisi suomalaisten virheistä kahdella maalilla ja siirtyi 3-1 -johtoon. Nuoret Leijonat kuitenkin toipui ja nousi kolmannessa erässä tasoihin,

– Pystyttiin pitämään kiekkoa ja rytmittää kiekollista peliä. USA kuljetti meidän trappiin. Meni suunnitelmien mukaan. Harmittaa todella paljon. Saatiin paras peli siihen kohtaan, mitä tuli. Toisen erän lopussa oli muutama huono valinta. Jenkit oli erittäin tehokas tänään paikoissaan. Hittolainen kaivettiin tasoihin 3-3:een. Rankka tapa hävitä. Nyt oli meidän vuoro, Pennanen sanoi.

Arthur Kaliyev sai liikaa tilaa kolmannen erän lopulla. Taitava laukoja todisti yksilötaitonsa tälläämällä maalin kattoon.

Pennasen mukaan Suomi ei pelannut lopussa liian innokkaasti.

– Se oli vaan pieni merkkivirhe. Sitten ne pääsivät rokottamaan. Jos olisi liikaa haluttu (voittomaalia), olisi ratkaisu tullut heille (USA:lle) suorahyökkäyksestä.

Juttuvinkki: Pavel Bure teki viisi maalia, Leijonien baarireissu auttoi asiassa?

Suomi hävisi erittäin laadukkaalle joukkueelle. Siksi harmitti sitäkin enemmän, että ottelu olisi ollut voitettavissa.

– Tempo on äärimmäisen kova. Taitavia pelaajia vastassa. Saatiin se niiden taitavuus jollain tavalla kuriin. Kyllä oltiin asialla ja saatiin paras peli, mutta se ei riittänyt voittoon. Annettiin yksi maali liikaa. Se on joskus sellaista, harmitteli Pennanen.

Nyt Pennanen on yhdessä uransa kovimmista paikoista. Jäljellä on vielä pronssiottelu Venäjää vastaan, joka on edessä heti tiistaina.

– Ei tämmöistä samanlaista kokemusta ole. Paras tapa on hyväksyä se olotila, kun se nyt on. Olla sen kanssa niin pitkään kuin se. Samanlaista se on muussakin elämässä. Sitten se laimenee. Uskon kyllä, että varmasti tulee jotain, hän totesi.

Henkisesti tilanne on raskas.

– Onhan se kova paikka. Miten paljon ne antoi tänään. Miten paljon me ollaan kehitytty matkan aikana. Vähän ilmainen maali. Tunnelma kopissa on erittäin surullinen ja pettynyt. Kova työ saada huomiseksi vielä kaivettua se. Mä uskon, että saadaan kaivettua vielä. Kiitin joukkuetta työmäärästä. On kyllä huikeita jätkiä, Pennanen päätti.

Venäjä hävisi Kanadalle välierässään 0-5. Välierien perusteella Suomi on pronssipelissä jopa suosikki, vaikka venäläisillä on muutama tunti palautumisaikaa enemmän.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Nuoret Leijonat teilasi Ruotsin viimeisellä minuutilla – positiivinen viha auttoi

Kommentoi Facebookissa