OLYMPIALAISET Suomen Olympiakomitea tiedotti keskiviikkona uusista urheilijavalinnoista Tokion kesäolympiakisoihin. Valituiksi tulivat painijat Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen, kävelijä Aleksi Ojala sekä uimari Ari-Pekka Liukkonen.
Arvi Savolainen on kreikkalais-roomalaisen painin alle 97 kiloisten sarjassa jopa mitalisuosikki. Hän osoitti olympiakarsinnoissa olevansa todella kovassa kunnossa.
Elias Kuosmanen joutui Savolaisen hyvien otteiden myötä vaihtamaan painoluokkaa raskaaseen sarjaan, koska maakiintiö arvokisoissa on yksi paikka sarjaa kohden. Kuosmanen ei painavampia miehiä kumarrellut, vaan nappasi karsinnoista olympiapaikan.
Ari-Pekka Liukkonen ilahdutti viime sunnuntaina Budapestissa uimalla 50 metrin vapaauinnissa EM-kultaa. Liukkonen ylitti kaikki odotukset ja saattaa täydellisellä onnistumisella taistella Tokiossa jopa mitaleista.
Aleksi Ojala osallistuu Tokiosta yli 800 kilometrin päässä sijaitsevassa Sapporossa järjestettävään 50 kilometrin olympiakävelyyn. Ojala alitti Tokion tulosrajan toissa viikolla. Ojalan lisäksi 50 kilometrin kävelyyn valittiin suomalaisista jo aiemmin Veli-Matti ”Aku” Partanen.
Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen mukaan Suomen Tokion olympiajoukkueen koko tulee olemaan noin 50 urheilijaa. Tällä hetkellä suomalaiset ovat saavuttaneet tuloskriteerien perusteella 23 olympiapaikkaa. Rankingsijoitusten myötä 50 urheilijan tavoitteeseen tullaan hyvin todennäköisestä pääsemään.
Lehtimäki totesi, että pettymys on, että soudulta, taekwondolta, miekkailulta ja melonnalta suomalaisten mahdollisuudet olympiapaikkoihin ovat menneet. Positiivinen asia on kuitenkin erinomainen menestys viime aikoina yleisurheilussa, uinnissa, sulkapallossa, ja painissa.
Rio de Janeiron 2016 kesäolympialaisissa suomalaisia pääsi kilpailemaan 17 eri lajissa. Tokiossa suomalaisia on Lehtimäen mukaan osallistumassa 13-16 lajiin.
Tokion kesäolympiakisat järjestetään 23. heinäkuuta – 8. elokuuta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Hurja suomalainen uintipäivä – EM-kultaa ja hopeaa!
Kommentoi Facebookissa