RALLI Toyotan Kalle Rovanperä ajaa sunnuntaina tiukasti Jyväskylän MM-rallin voitosta. Rovanperä sai kurottua Hyundain Ott Tänakin eron lauantain aikana 8,4 sekuntiin.
Rovanperä tykitti lauantain viimeiselle erikoiskokeelle jälleen pohja-ajan ja pystyi voittamaan Tänakin 3,1 sekunnilla. Tänak teki pätkän lopussa pienen ajovirheen, mihin paloi ehkä juuri sen kolme sekuntia aikaa.
– Menetimme eilen aika paljon aikaa ja tänään olemme yrittäneet ottaa sitä kiinni. Ei se helppoa ole ollut, kun erot ovat niin pienet, mutta tärkeintä on se, missä olemme päivän lopussa. Meille on tulossa hyvät pisteet täältä ja huomenna pitää vain hoitaa homma loppuu, Rovanperä sanoi WRC:lle.
Rovanperä joutui perjantaina MM-sarjan kärkimiehen roolissa ensimmäisenä reitille ja antamaan auraajana paljon tasoitusta. Lauantaina lähtöjärjestys muuttui ja odotettavissa olikin, että Rovanperä nousisi vielä kärkitaistoon.
Toyotan Esapekka Lappi sai kiven tuulilasiinsa lauantaina ja se vaikutti paljon ajamiseensa. Lappi jatkaa rallissa kolmantena, mutta on jäänyt kärjestä jo 35,2 sekuntia. Lapin voittotaistelu on käytännössä ohi.
– Kun aurinko paistaa matalalta tuohon, niin ei näe yhtään mitään. Ei uskallettu edes puhdistaa tuota lasia, ettei se mene enempää rikki, Lappi tuskaili.
Elfyn Evans on kisassa neljäntenä. Hän on jäänyt kärjestä minuutin ja 19 sekuntia.
Kisan kärkimies Tänak hakee sunnuntaina uransa kolmatta Jyväskylän voittoaan. Hän on aiemmin voittanut kilpailun 2018 ja 2019.
– On tämä aika iso yllätys, missä olemme nyt. Mutta tämä on ollut hyvä päivä meille, kun otetaan olosuhteet huomioon. Luulimme oikeasti, että menetämme paljon enemmän aikaa, mutta onnistuimme itseasiassa aika hyvin, Tänak sanoi lauantain viimeisen pätkän maalissa.
Rovanperä ei ole voittanut Jyväskylässä koskaan. Kakkostilakin olisi Rovanperälle loistava tulos maailmanmestaruuden varmistamisen kannalta, mutta hän tuskin lähtee varmistelemaan sunnuntaina.
Sunnuntaina ohjelmassa on neljä erikoiskoetta. Kisan päätöspätkältä Ruuhimäen erikoiskokeelta jaetaan ylimääräisiä MM-pisteitä.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Jyväskylän rallijuhlassa levotonta – erikoiskoe peruttiin, Elokapinan päälle lantalietettä
Kommentoi Facebookissa