Pääministeripuolueen äänestäjien usko hiipui – yhä useampi arvioi Suomen menevän väärään suuntaan

Moni pelkää, että yhteiskuntarauha rikkoontuu ja maassamme alkaa syntyä levottomuutta. (Kuvituskuva Fotolia)

Tyytymättömyyden taustalla näkyvät etenkin työttömyys ja pienituloisiin kohdistuneet leikkaukset.

POLITIIKKA Yli kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi Suomen olevan menossa väärään suuntaan, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Vain 14 prosenttia suomalaisista katsoo asioiden olevan maassamme menossa oikeaan suuntaan, kun vääränä suuntaa pitää 69 prosenttia. Syksyyn 2025 verrattuna arviot oikeasta suunnasta ovat vähentyneet kuudella prosenttiyksiköllä.

Merkittävin muutos näkyy kokoomuksen äänestäjissä. Syksyllä 2025 vielä 62 prosenttia kokoomuksen kannattajista arvioi Suomen olevan menossa oikeaan suuntaan. Nyt tätä mieltä on enää kolmasosa puolueen kannattajista. Perussuomalaisten äänestäjistä maan oikeaan suuntaan uskoo hieman suurempi osuus, 40 prosenttia.

Suurten oppositiopuolueiden äänestäjissä arviot väärästä suunnasta dominoivat. Vasemmistoliiton äänestäjistä 94 prosenttia, SDP:n äänestäjistä 87 prosenttia, vihreiden äänestäjistä 84 prosenttia ja keskustan äänestäjistä 67 prosenttia katsoo Suomen olevan menossa väärään suuntaan.

– Suomalaisten arvio maan suunnasta on synkentynyt selvästi. Hallituksen kannalta erityisen huomionarvoista on, että usko oikeaan suuntaan horjuu nyt myös kokoomuksen äänestäjissä. Työttömyys ja kokemus pienituloisten aseman kohtuuttomasta heikentämisestä näyttävät painavan vahvasti kansalaisten arvioita, toteaa analyysin kirjoittanut EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Puolueiden äänestäjien näkemys Suomen suunnasta. (Kaavio EVA)

Tyytymättömyyden taustalla näkyvät etenkin työttömyys ja pienituloisiin kohdistuneet leikkaukset. Reilu puolet suomalaisista arvioi, että tukien varassa elävien elämisen edellytyksiä on viime vuosina kurjistettu jo kohtuuttomasti. Eri mieltä on 28 prosenttia.

Selvä enemmistö suomalaisista eli 63 prosenttia katsoo, ettei maamme poliittisilla päättäjillä ole todellista tahtoa työttömyyden alentamiseksi. Lisäksi kuusi kymmenestä arvioi, että yhteiskuntarauha rikkoontuu ja maassamme alkaa syntyä levottomuutta, ellei kauan kestänyttä suurtyöttömyyttä saada pikaisesti alentumaan.

Tulokset perustuvat 2 045 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.3.-13.4.2026. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla.

Lue myös: Kuntapolitiikka on yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä – ehdokasmäärä on pudonnut jyrkästi

Kommentoi Facebookissa