Päivän sitaatti: ”Viedään kuin litran mittaa.”

Erityisesti pallopelien joukkuelajeissa tai politiikassa henkilöä voidaan viedä kuin litran mittaa.

Erityisesti pallopelien joukkuelajeissa tai politiikassa henkilöä voidaan viedä kuin litran mittaa. (Kuva Fotolia)

Toinen vaihtoehto on joutua kuljetettavaksi kuin pässiä narussa.

SITAATTI Monet vanhat sanonnat ovat jääneet elämään nykypäivään niin, että edes niitä sujuvasti käyttävät henkilöt eivät tiedä alkuperäistä ajatusta.

Erityisesti pallopelien joukkuelajeissa, sopimuksissa tai politiikassa henkilöä voidaan viedä kuin litran mittaa. Samaa ajatusta on, jos joutuu kuljetettavaksi kuin pässiä narussa. Kohdetta kuljetetaan paikasta toiseen tai harhautetaan asioissa niin, että henkilöllä itsellään ei ole kykyä, ymmärrystä tai tahtoa vastustella.

Muun muassa Outi LauhakankaanSvengaa kuin hirvi” (SKS) muistuttaa, mistä litran mitta on sanontaan jäänyt.

Aikoinaan – ja toki vielä nykyäänkin – toreilla mitattiin erilaisia tuotteita valmiiden mittojen avulla, ja yksi niistä oli litran mitta. Mittatarkastajat pyrkivät yllätystarkastuksilla varmistamaan, että asiakkaita ei huijattu.

Silloin itse viritettyä litran mittaa vietiin vauhdilla tarkastajan silmien alta pois, ettemme sanoisi ”kuin mätää kukkoa”.

Kommentoi Facebookissa