OLYMPIALAISET Krista Tervo täräytti Pariisin olympialaisten moukarikarsinnassa uuden Suomen ennätyksen 74,79. Sillä hän oli koko karsinnan ykkönen.
Myös aiempi Suomen ennätys 74,63 oli Tervon nimissä. Hän oli heittänyt sen toukokuussa.
Myös Silja Kosonen eteni finaaliin. Hän heitti karsinnan viimeisellä heitollaan 72,11 ja oli karsintojen yhdeksäs.
Suvi Koskinen ei päässyt finaaliin. Hän jäi tulokseen 67,90.
Ensi kertaa kaksi suomalaisnaista on mukana heittolajien olympiafinaalissa 28 vuoteen. Viimeksi moista nähtiin Atlantassa 1996 keihäänheitossa. Silloin Heli Rantanen voitti kultaa finaalissa, jossa mukana oli myös Mikaela Ingberg.
Ilona Mononen ei yltänyt 3000 metrin estejuoksun olympiafinaaliin, mutta tunnelma oli hänellä riehakas. Mononen juoksi alkuerissä uuden Suomen ennätysajan 9.22,77.
Kesäkuussa Rooman EM-kisoissa Mononen oli juossut edellisen SE-ajan 9.23,28. Hän on pystynyt arvokisoissa saamaan itsestään parhaan irti.
– Heräsin todella hyvillä fiiliksillä tähän päivään. Mulla oli semmoinen rauha, että mä tiedän, mitä mä teen, ja että mä kuulun tänne. Mulla oli itsevarma olo ja meni nauttimaan ja tekemään vahvaa suoritusta, Mononen kertoi.
Stade de France oli täynnä heti aamulla. Mononen ei jännittänyt.
– Stadionin tunnelma. Kun me astuttiin sinne, tuli mulle ihan kylmät väreet. Ihan upeeta. Ei tota pääse kuivaharjoittelemaan. En tiedä, mistä tommoisen yleisön löytäisin. En mä sitä yleisöä jännittänyt. Ajattelin, että se vaan nostattaa tunnelmaa ja tykkään suoriutua sellaisessa. Kivaa on, että on taustamelua.
– Ihan sanoin kuvaamattoman hienoa. Ystävät sanoivat minulle, että se on kisa muiden joukossa. Mä olen tehnyt sitä aikaisemmin. Tunsin oloni kotoisaksi tuolla maailman kärjen tuntumassa, Mononen lisäsi tunnelmasta.
Monosen kausi on totisesti ylittänyt kaikki odotukset. Hän myönsi, ettei olisi vuosi sitten moiseen uskonut.
– En ihan ajatellut. Sieltä SM 22-kisoista lähdettiin varmaan 50 sekuntia hiljempaa, mitä tänään juoksin. En tällaista osannut ihan kuvitella.
Mononen on pystynyt moiseen parannukseen hiomalla estetekniikkaansa.
– Ollaan tehty treenejä esteitä varten. Nyt mulla on enemmän estekisoja takana. Se oli nollilta lähtö se viime syksy. Kisa kisalta musta tuntuu, että tulen paremmaksi.
Teksti Otto Palojärvi, Pariisi
Lue myös: Pihla Kaivo-ojalla ei jakoa Turkin hirmuiskijää vastaan
Kommentoi Facebookissa