OLYMPIALAISET Suomalaisesta ampumahiihdosta kuultiin torstaina hienoja uutisia. Tero Seppälä sijoittui maailmancupin pikakisassa Ruhpoldingissa viidenneksi sivuten uransa parasta maailmancupin sijoitustaan.
Seppälä on menestynyt maailmancupissa tällä kaudella hyvin. Hän on pelastamassa suomalaisen ampumahiihdon uskottavuutta.
Toistaiseksi Suomen joukkueeseen Pekingin olympialaisiin on valittu kolme ampumahiihtäjää. Seppälän lisäksi valituiksi ovat tulleet Olli Hiidensalo ja Mari Eder.
Ampumahiihtäjiä valitaan Pekingiin vielä lisää. Mutta on epävarmaa, saako Suomi viestijoukkueita olympialaisiin.
Suomalaisten menestys on tällä kaudella ollut Seppälän ja Ederin varassa. Muuten suomalaisten taso on ollut varsin heikko. Ampumahiihtoviesteissä Suomella ei olisi jakoa kunnon tuloksiin, joten viestijoukkueissa olisi mukana näitä Suomen kansan parjaamia ”kisaturisteja”.
Toinen valintaongelma Suomella on mäkihypyssä. Vielä Torinossa 2006 Suomi voitti olympialaisten mäkihypyn joukkuekisassa hopeaa, mutta sen jälkeen on tapahtunut mahalasku.
Jo pääsy maailmancupin kisassa toiselle kierrokselle on ollut tällä kaudella suomalaisessa mäkihypyssä hyvä tulos. Urheilullisia perusteita ei ole sille, että neljää suomalaista mäkihyppääjää pitäisi lähettää Pekingiin, jotta Suomi voisi osallistua joukkuekisaan.
Toisaalta joukkuemäkeen osallistumisessa Suomi vaalisi mäkiperinteitään. Olympialaisten vanha sanontahan kuuluu, että tärkeintä ei ole voitto, vaan osanotto.
Ampumahiihtoviestit ja joukkuemäki ovatkin viimeisten olympiavalintojen kinkkisimmät kysymykset. Kyse on viime kädessä siitä, pitäisikö olympialaisiin lähettää urheilijoita, jotka periaatteessa eivät täytä sellaisia menestyskriteereitä, että olisivat kisamatkansa ansainneet.
Viimeiset valinnat suomalaisurheilijoista Pekingin olympiakisoihin tehdään maanantaina 24. tammikuuta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen olympiahiihtäjät valittu – kokenut Riitta-Liisa Roponen jäi rannalle
Kommentoi Facebookissa