Pelicans syksyn merkittävin yllättäjä – HIFK pahin floppi

Kuva Fotolia

Lukko johtaa SM-liigaa maaottelutauolla. Pelicans hengittää niskaan toisena kahden pisteen päässä.

JÄÄKIEKKO SM-liigan viimeinen maaottelutaukoa edeltävä kierros pelattiin lauantaina. Sarja palaa tauolta Karjala-turnauksen jälkeen vasta keskiviikkona 16. marraskuuta.

Vakuuttavaa syksyä pelannut Rauman Lukko johtaa sarjaa tauolla kahden pisteen turvin. Lauantaina Lukon johto kaventui joukkueen hävittyä Tapparalle maalein 1-2. Sarjakakkonen Lahden Pelicans vastaavasti voitti Lappeenrannassa SaiPan 5-2.

Lukon kärkipaikka on hienoinen yllätys, mutta huomattavasti suurempi yllätys on Pelicansin kakkospaikka. Tommi Niemelän valmentaman Pelicansin pelaajamateriaalia ei ennen kauden alkua pidetty sarjan kärkipään veroisena.

Suomen maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen mukaan lahtelaisten hyvä juniorityö näkyy tuloksissa.

– Lahdessa on pitkän aikaa tehty erittäin hyvää työtä junnupuolella. Siitä on hyvä osoitus se, että siellä on aika monta nuorta pelaajaa edustusjoukkueessa isoissakin rooleissa, Jalonen arvioi maajoukkueen tiedotustilaisuudessa.

– Lähtee ihan siitä junioritoiminnasta. En muista, onko viisi, kuusi vai seitsemän vuotta, kun tehtiin siellä aika isoakin muutosta junnupuolella. Se kyllä näkyy ehdottomasti heidän joukkueessaan, Jalonen jatkaa.

Jalonen korostaa kauden olevan kuitenkin pitkä kokonaisuus. Pelicansin materiaalilla voi olla suurempia haasteita keväällä.

– Tosi hienoa, että pystyvät pelaamaan noin korkealla tasolla tällä hetkellä. Mihin se riittää sitten keväällä, on se toinen asia. Heilläkin on vielä työmaata. Mutta siihen materiaaliin nähden tekevät kyllä pirun hyvin yhdessä hommia ja pelaavat fiksua lätkää. Hyvä henki ja hyvä ilmapiiri on koko joukkueessa ja seurassa.

Tampereen Ilves voitti lauantaina KooKoon Kouvolassa 6-3 ja nousi kolmanneksi. Viikko sitten Ilvestä kutsuttuiin kriisijoukkueeksi, kun joukkue oli ajautunut tappioputkeen, mutta käänteet ovat sarjassa nopeita.

Aiemmin syksyllä Ilves vaihtoi yllättäen valmentajaa, vaikka oli sarjataulukon kärjessä. Jouko Myrrä sai tehdä tilaa Antti Pennaselle, jonka komennossa Ilveksen otteet olivat lokakuun lopulla haparoivampia.

Jalonen tuntee Pennasen hyvin ja on vakuuttunut, että tilanne Ilveksessä muuttuu.

– En mä ole Ilveksestä huolissani. Heillä on hyvä joukkue ja hyvä valmennus. Kun vuosi vaihtuu ja mennään kevääseen, voi sanoa, ettei Ilvestä ole helppoa voittaa, Jalonen toteaa.

Tamperelaisella jääkiekolla menee ihan mukavasti. Tappara on sarjassa neljäntenä tasapisteissä Ilveksen kanssa.

Viidentenä oleva KalPa ja kuudentena oleva Kärpät seuraavat tamperelaisia kolmen pisteen päässä. TPS on seitsemäntenä pisteen KalPaa ja Kärppiä perässä. Kärkijoukkue Lukkoon TPS:llä on matkaa kymmenen pistettä.

Syksyn kovimmaksi flopiksi voi hyvin perustein nimittää HIFK:ta. Sarjataulukossa HIFK on sijalla 12 eron Lukkoon ollessa 19 pistettä.

HIFK voitti perjantaina TPS:n, mutta hävisi lauantaina Ässille Porissa maalein 2-4.

– Kilpailullisesti ja urheilullisesti on sen verran kova sarja, että jos et saa kasaan ehjää 60 minuuttia, niin silloin on äärimmäisen vaikea voittaa, jos vastustajalla on se. Sen pituinen se varmaan meidän osalta, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen linjasi.

Valmentajaa on tällä kaudella vaihtanut Ilveksen lisäksi SaiPa, kun Pekka Virta jätti tehtävänsä kehnojen tulosten takia. SaiPa oli Virran erotessa sarjataulukossa viimeisenä ja on viimeisenä yhä.

Peltonen on saanut jatkaa HIFK:ssa heikoista tuloksista huolimatta. Kausi on vielä käännettävissä, mutta utopistiselta näyttää, että HIFK tänä vuonna voisi mestaruudesta taistella.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Patrik Laineen ja Columbuksen Tampereen reissusta masentava tulos

Kommentoi Facebookissa