OLYMPIALAISET Sara Kuivisto päätti urakkansa Tokion olympialaisissa kisojen neljänteen Suomen ennätykseensä. Hän juoksi 1500 metrin välierissä SE-ajan 4.02,35, mutta finaaliin olisi tarvittu aika 4.01,23, jolla Tshekkiä edustava suomalainen Kristiina Mäki nappasi finaalipaikan.
Kuivisto paransi alkuerissä juoksemaansa Suomen ennätystään 1,75 sekunnilla.
– Finaalipaikka oli tavoitteena, mutta kyllä täytyy myöntää, että mä olin vähän väsynyt. En jaksanut yhtään tuhannesosaakaan kovempaa. Kaikki kyllä jäi tonne. Alku tuntui hyvälle se vauhti. Lopussa ei oikein sitä viimeistä irronnut. Ei oikein jaksanut sitä lentoa, joka mulla on ollut, kuvaili Kuivisto juoksuaan.
Finaaliin vauhti ei riittänyt, mutta Kuivisto myönsi, että tulos oli kyllä hyvä.
– En mä voi olla pettynytkään varsinaisesti, vaikka en saavuttanutkaan sitä, mitä mun piti. Kyllähän se kertoo lajin tasostakin, jos finaaliin ei mennä tolla ajalla.
Kuivisto juoksi Tokiossa uskomattomat neljä Suomen ennätystä. Hän paransi SE-aikaa kahdesti sekä 800 että 1500 metrillä.
– Minimitavoite oli neljä juoksua ja se saavutettiin. Kun lähtöviivalla seisoin, oli ykköstavoitteena olla viiden joukossa ja päästä finaaliin, Kuivisto sanoi.
Oliko minimitavoitteena myös neljä Suomen ennätystä?
– Se oli semmoinen sivutuote siinä, Kuivisto naurahti.
Kuivisto vaikutti haastattelussa todellakin kaikkensa antaneelta.
– On se olo kropassa aika semmoinen vedätetty niin sanotusti. Ajettu, hän kuvaili olotilaansa.
Kuivisto on tällä kaudella harpannut roimasti eteenpäin. Harjoitusohjelmia ei muutettu, vaan vanhaan tekemiseen on luotettu.
– En varsinaisesti ole mitään tehnyt eri tavalla. Harjoitusvuodet ne tuottaa hedelmää, hän sanoi.
Kuivisto pitää Tokion kisojen kohokohtanaan välierissä juoksemaansa 800 metrin Suomen ennätystään.
– Kyllä se 800 metriä alle kaksi minuuttia. Se on ollut niin kauan tavoitteena. Olen ylpeä siitä, miten henkisesti olen pystynyt kasaamaan itseni joka juoksun jälkeen. Henkisesti on tosi kuluttavaa onnistua niin hyvin kuin toivot, koska rupeat käymään ylikierroksilla.
Tokion olympiastadionilla on nopea rata. 400 metrin aidoissa on tullut maailmanennätyksiä.
– On se kyllä nopea. En tiedä, onko japanilaisilla ollut mittanauha väärinpäin, kun ne ovat tota tehneet. On aika kovia tuloksia tehty, Kuivisto naurahti.
Kuivisto jatkaa vielä kauttaan. Hän tavoittelee 1500 metrillä neljän minuutin alitusta, joka nykykunnossa voisi Timanttiliigan kisoissa hyvinkin onnistua.
– Totta kai se olisi nättiä, jos enkka olisi alle 4. Totta kai haluaisin kilpailla Timanttiliigassa. Ei tällaisessa kunnossa kannata lomalle jäädä, hän sanoi.
Aiemmin Kuivisto oli arvioinut, että keskittyisi jatkossa vain 1500 metrille. Tokion tulosten myötä hän saattaa vielä muuttaa mielensä.
– Olin niin varma keväällä, että tää olisi mun viimeinen kesäni kasia ja käännän kelkan täysin tonnivitoselle. Mutta en mä oikein tiedä. Kyllä kivasti kulkee toi kasikin. Ehkä jatketaan samaan malliin. Pitää vähän miettiä, hän sanoi.
Kuivistoa valmentaa Ari Suhonen, joka on vakaasti uskonut suojattinsa kykyihin. Nyt Suhosen työtä on palkittu.
Mitä Kuivisto aikoo Suhoselle sanoa, kun on tähän seuraavan kerran yhteydessä?
– Jaa, mitäköhän mä sanoisin? Varmaan, että ”mitäs tykkäsit”.
Teksti Otto Palojärvi, Tokio
Lue myös: Lassi Etelätalo ainoana suomalaisena keihäsfinaaliin
Kommentoi Facebookissa