Petri Kontiola jyrää SM-liigan pistekunkkuna

Kokenut Petri Kontiola pelaa HPK:ssa

Kokenut Petri Kontiola pelasi kauden 2020-2021 HPK:ssa. (Kuva AOP)

Moninkertainen Leijonien arvokisamitalisti Petri Kontiola johtaa SM-liigan pistepörssiä. Hänen seuransa HPK uhkaa jäädä kuitenkin pudotuspeleistä rannalle.

JÄÄKIEKKO SM-liigassa nähtiin torstaina yllätys, kun peräpään joukkue HPK yllätti ja voitti Kärpät 3-1. Konkari Petri Kontiola nousi jälleen HPK:n sankariksi. Kokenut Kontiola alusti ensin näyttävästi Jere Innalan iskemän 1-0-maalin ja teki itse perään 2-0-osuman.

Kontiola johtaa Liigan pistepörssiä tehopisteillään 13+37=50. Runkosarja alkaa olla lopuillaan, joten Kontiola saattaa hyvinkin voittaa pistepörssin.

Viime kaudella Kontiola pelasi KHL:ssä Jokereissa. Siellä hän ei vakuuttanut.

SM-liigassa Kontiola on kuitenkin eliittiä. Kovimmissa kritiikeissä on todettu, että Kontiola on nykytasollaan liian huono KHL:ään, mutta liian hyvä SM-liigaan.

HPK oli torstaina lähes pakkovoiton edessä. Jatkossakin pakkovoittoja joukkueelta tarvitaan, mikäli se aikoo pelata pudotuspeleissä.

Sarjataulukossa HPK on sijalla 11 voittoprosentillaan 1,28. Sijalla 10 olevan Sportin voittoprosentti on 1,38.

Savon derbyssä KalPa oli Jukureita vahvempi. Kuopiolaiset voittivat kotiottelunsa 3-0.

KalPa on voittanut jo neljä ottelua putkeen ja kurottaa kohti suoraa pudotuspelipaikkaa. Jukurit on hävinnyt nyt kaksi ottelua putkeen ja on viimeistä edellisenä.

Lappeenrannassa kohtasivat karanteenista vapautunut SaiPa ja kuuden joukkoon vielä mielivä Tappara. Tappara oli parempi ja voitti 2-1 Michal Moravcikin ja Petteri Puhakan toisen erän maaleilla.

Tappara on voittanut kaksi ottelua putkeen ja on seitsemäntenä sarjassa. Sen pistekeskiarvo on nyt 1,67, kun se viimeisellä suoralla pudotuspelipaikalla olevalla Kärpillä on 1,69. Kaksi suurseuraa käy siis vielä hurjaa kisaa viimeisestä suorasta pudotuspelipaikasta.

Lahdessa homma meni ylitöiksi Pelicansin ja TPS:n välisessä ottelussa. Pelicans yllätti TPS:n 4-3-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen.

Pelicans on sarjassa kahdeksantena. TPS on edelleen kolmantena.

Raumalla pelattiin kauden viides Satakunnan paikallispeli. Sarjataulukon kärkijoukkue Lukko vei paikallisen jälleen kerran. Se oli torstain ottelussa Ässiä parempi maalein 6-3.

Lukko on vienyt kaikki tämän kauden paikallispelit nimiinsä ja on voittanut jo seitsemän paikallispeliä putkeen. Ässät on edellisen kerran ottanut pisteitä Lukolta yli vuosi sitten.

Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen

Lue myös: Tapparan tiistain saldo – sakko, poliisitutkinta ja voitto

Kommentoi Facebookissa