Petteri Koposen upea ura on ohi – NBA jäi palkkasyiden takia väliin

Petteri Koposen upea ura päättyi EM-kisojen puolivälieräotteluun, jossa Suomi hävisi Espanjalle (Kuva: Fiba.Basketball)

Petteri Koponen pelasi pitkän ja merkittävän koripallon ammattilaisuran. Taitojensa puolesta hän olisi voinut menestyä NBA:ssa, mutta ei saanut sieltä lopulta sellaista sopimustarjousta, että se olisi kannattanut hyväksyä.

KORIPALLO Merkittävä suomalainen urheilu-ura päättyi viime tiistaina, kun Petteri Koponen pelasi viimeisen koripallo-ottelunsa Suomen hävitessä EM-kisojen puolivälieräottelussa Espanjalle. Suomi pelasi historiansa parhaan koripallon arvoturnauksensa ja Koposen ura saikin upean päätöksen.

Koponen, 34, olisi ikänsä puolesta voinut jatkaa koripallossa vielä muutamia vuosia. Fysiikka tuli kuitenkin vastaan jo nyt. Lonkat eivät olisi kestäneet enää lisävuosia.

Ammattilaisena ulkomailla Koponen ehti pelata 13 vuoden ajan 2008-21. Hän edusti italialaista Virtus Bolognaa, venäläistä Himkiä, katalonialaista FC Barcelonaa sekä saksalaista Bayern Müncheniä. Viimeisen kautensa Koponen pelasi Helsinki Seagullsissa.

Koposta pidettiin uransa huippuaikoina yhtenä parhaista Euroopassa pelaavista takamiehistä. Hän oli merkittävässä roolissa siinä, että Suomi pärjäsi hyvin EM-kisoissa 2010-luvulla.

Miksi Koponen ei sitten pelannut NBA:ssa? Hänen pelinsä NBA:ssa jäivät kesäliigaan Portland Trail Blazersin paidassa.

Kyse ei ollut siitä, etteikö Koponen olisi ollut NBA-parketeille riittävän hyvä. Tuuri ei vain ollut Koposelle NBA:n suhteen myötäinen hänen oltuaan sidottuna väärään seuraan väärään aikaan.

Philadelphia 76ers varasi Koposen ykköskierroksella 2007 ja kauppasi tämän oikeudet heti Portland Trail Blazersille. Lopulta Trail Blazers ei tehnytkään Koposen kanssa sopimusta, vaan kauppasi tämän oikeudet 2011 Dallas Mavericksiin, jolla ei silloin ollut Koposelle sopivaa roolia tarjolla.

Tiettävästi Koponen ei saanut Trail Blazersilta tai Mavericksilta riittävän hyvää sopimusta, että se olisi kannattanut allekirjoittaa. Euroliigan tason seuroista hän sai paremmat tulot ja isomman roolin.

Koponen olisi voinut olla Suomessa suurempi urheilutähti, jos olisi NBA:han siirtynyt. Hän olisi voinut lyödä siellä itsensä läpi ja pelata maailman kovimmassa sarjassa merkittävän uran.

Koposen uraa Euroopassa ei voi kuitenkaan vähätellä. Koponen onkin kiistatta yksi Suomen urheiluhistorian kaikkien aikojen parhaista palloiluammattilaisista.

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Susijengiltä kunnon näpäytys – buumi tekikin uuden tulemisen

Kommentoi Facebookissa