Pienen tytön puukottajaa on kuulusteltu – presidentti saapuu maakuntamatkallaan Porvooseen

Pienen tytön kuolema on koskettanut ihmisiä eri puolilla Suomea, viattoman uhrin muistoksi sytytettiin monin paikoin kynttilöitä.

Pienen tytön kuolema on koskettanut ihmisiä eri puolilla Suomea, viattoman uhrin muistoksi sytytettiin monin paikoin kynttilöitä. (Kuva Fotolia)

Poliisi on tänään kuulustellut myös kahta todistajaa, vangitsemisoikeudenkäynnin valmistelut aloitetaan.

RIKOS Poliisin tutkimukset ovat edistyneet maanantaina varhain aamulla Porvoon keskustassa Lyseon leikkipuistossa tapahtuneen kolmivuotiaan tytön puukotustapauksessa. Poliisipartio keskeytti väkivallanteon ja pieni uhri kiidätettiin sairaalaan, jossa hän menehtyi. Tapausta tutkitaan murhana.

Syylliseksi epäilty on lapsen Karibialta kotoisin oleva isä, joka on Ranskan kansalainen. Tapahtuman taustalla on huoltajuusriita, jossa väkivaltaiseksi tunnettu isä oli menettämässä huoltajuuden suomalaiselle äidille.

Äiti oli hakenut miehelle myös lähestymiskieltoa, mutta haastetta oikeuteen oli vaikea toimittaa, sillä miehellä ei ollut osoitetta. Iltalehden mukaan miehellä oli kuitenkin väliaikainen lähestymiskielto 4. lokakuuta alkaen, asiaa oli tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa ensi viikolla. Päivän Lehden artikkelin asiasta löydät tästä.

Tänään aamulla poliisi piti yhteistyöpalaverin syyttäjän kanssa, tapaamisessa linjattiin tulevia toimenpiteitä. Mies on nyt saatu kuulusteltua ja hänen vangitsemisoikeudenkäyntiään koskevat valmistelut aloitetaan. Poliisi on tänään kuulustellut myös kahta todistajaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saapumassa Uudenmaan maakuntamatkansa yhteydessä Porvooseen torstaina. Presidentin ohjelmaan kuuluu Borgå Gymnasiumin ja Linnankosken lukion oppilaiden kyselytunti suomeksi ja ruotsiksi.

Lisäksi presidentillä on kansalaistapaaminen Porvoon torilla kello 16.30, jonka jälkeen hän keskustelee kaupungin ja maakunnan johtajien kanssa Porvoon kaupungintalolla. Tasavallan presidentin kanslia uskoo tapahtuneeseen tragediaan liittyvien asioiden nousevan vierailulla esille.

Kommentoi Facebookissa