ROMANIT Helsingin poliisin tietoon tuli vuonna 2013 lyhyen aikavälin aikana lukuisia suomalaisten romanisukujen toisiinsa kohdistamia vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tai niiden uhkia. Tyypillistä poliisin tietoon tulleille rikoksille oli, että ne tapahtuivat ampuma-aseella uhaten tai sitä käyttäen.
Rikostapauksissa olivat usein vaarassa asianomistajan lisäksi sivullisten henki ja terveys. Helsingin poliisilaitoksen muodostaman arvion perusteella tilanne oli erittäin vakava. Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen määräyksestä perustettiin 14.10.2013 operaatio, jonka tarkoituksena oli ampumistapausten ennalta estäminen ja jo tutkinnassa olevien tapausten selvittäminen.
Poliisi teki projektin alusta asti yhteistyötä romaniyhteisöjen kanssa. Niiltä saatujen tietojen perusteella romanisukujen välit olivat vakavasti tulehtuneet. Vaikutti siltä, että joidenkin henkilöiden tavoitteena oli ratkaista tilanne väkivaltaisissa yhteenotoissa. Romanisukujen vanhimmat kertoivat poliisille, että heillä ei ollut enää minkäänlaista auktoriteettia nuoriin miehiin ja heidän toimintaansa.
Projektin tuloksena yleisillä paikoilla tapahtuneet romanien väliset ampumistapaukset saatiin merkittävästi vähenemään. Tiedon yksilöimiseksi kehitettiin projektikoodi KURI1. Projektikoodi kirjattiin sellaisten tietojen yhteyteen, joiden arvioitiin voivan liittyä romanien välisiin ristiriitoihin, väkivallantekoihin tai niiden uhkaan. Tallennetut tiedot olivat samantyyppisiä kuin muidenkin tehtävien yhteydessä kirjattavat huomiot.
Projektin tuloksena yleisillä paikoilla tapahtuneet romanien väliset ampumistapaukset saatiin merkittävästi vähenemään. Vuosina 2013–2015 takavarikoitiin 34 luvatonta ampuma-asetta. Operaation päätti 15.10.2015 poliisikomentaja Lasse Aapio.
Poliisihallitus pyysi selvityksen miksi ja koska projekti on käynnistetty ja päätetty, sekä mitkä ovat olleet sen tavoitteet, toimintamallit sekä tulokset. Helsingin poliisilaitos luovutti selvityksen 14.5.2021.
Poliisilaitoksen johdon tai projektista vastanneen hälytys- ja valvontayksikön johdon tietoon ei ole tullut väärinkäytöksiä projektiin liittyen.
Lue myös: Romanikulttuurin mystisyys on katoamassa – ”Kannamme ylpeydellä sekä pukua että perinteitä”
Kommentoi Facebookissa