Poliisi keskeytti välienselvittelyn kahteen otteeseen – paikalla arviolta kaksisataa nuorta

Poliisi jatkaa nuorten kanssa työskentelyä yhdessä Helsingin kaupungin nuorisotoimen kanssa.

Poliisi jatkaa nuorten kanssa työskentelyä yhdessä Helsingin kaupungin nuorisotoimen kanssa. (Kuva Fotolia)

Poliisi joutui puuttumaan häiriökäyttäytymiseen nuorten kokoontuessa Helsingissä.

YHTEENOTTO Poliisi joutui maanantaina 1.6.2020 puuttumaan nuorison kokoontumisiin Helsingissä. Poliisille tuli maanantai-iltana noin kello 19 ilmoituksia nuorten välisestä yhteenotosta Malmilla. Paikalla oli arviolta kaksisataa nuorta.

Poliisi keskeytti nuorten välienselvittelyn Malmilla, mutta sama joukko kerääntyi myöhemmin Pasilan asemalle, jossa häiriökäyttäytyminen jatkui. Poliisi hajotti jälleen ryhmän eri suuntiin. Loukkaantumisia ei tullut poliisin tietoon.

Maanantain tapauksessa nuoret olivat sopineet ennakkoon sosiaalisessa mediassa tapaavansa.

– Poikkeusolojen seurauksena nuorisotalot ja -kahvilat ovat kiinni, joten nuoret pyrkivät kerääntymään paikkoihin, joihin on helppo kokoontua. Tällaisia ovat esimerkiksi joukkoliikenneasemat, kertoo ylikomisario Jari Taponen, Helsingin poliisin ennalta ehkäisevän toiminnon johtaja.

Juttuvinkki: Poliisi tyhjensi pysäköintialueen sadoista ajoneuvoista – osa nuorista kävi käsiksi poliisiautoihin

Poliisille on selvinnyt tapauksen taustat ja nuorten yhteenoton syyt. Tapauksen taustalla on ollut noin 15-vuotiaiden välinen riita, jonka seurauksena nuoret ovat sosiaalisessa mediassa sopineet tapaavansa yhteenottotarkoituksessa

Noin 15-vuotias nuori nainen oli poliisin tietojen mukaan kirjautunut luvatta toisen nuoren Snapchat-tilille ja julkaissut hänestä kuvia. Tästä oli syntynyt nuorten välille riita, jota puitiin sosiaalisessa mediassa. Poliisille selvisi, että kohtaamisen yhteydessä riidan osapuolet olivat vetäneet toisiaan tukasta.

– Tapaukseen liittyen kirjataan rikosilmoitus identiteettivarkaudesta ja lievästä pahoinpitelystä, ylikomisario Jari Taponen toteaa.

Nuorilta toivotaan nyt fiksua asennetta ja matalaa ilmoituskynnystä, mikäli vastaavanlaisia yhteenottoja on tiedossa. Poliisi jatkaa nuorten kanssa työskentelyä yhdessä Helsingin kaupungin nuorisotoimen ja nuorten kanssa työskentelevien järjestöjen kanssa.

  • EDIT 14.20: Poliisi tarkensi yhteenoton syyn

Lue myös: Koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista juhlittiin melko hillitysti – vakavimmat välikohtaukset puukotuksia

Kommentoi Facebookissa