Poliisi selvitti myös ex-pääministereiden ateriaetuja – Stubbin, Sipilän ja Rinteen kulut olemattomat

Entisten pääministereiden Juha Sipilän ja Antti Rinteen ateriakulut Kesärannassa löytyvät poliisin esiselvityksestä.

Entisten pääministereiden Juha Sipilän ja Antti Rinteen ateriakulut Kesärannassa löytyvät poliisin esiselvityksestä. (Kuva AOP)

Entinen pääministeri Antti Rinne kertoo Iltalehdelle asuneensa pitkiäkin aikoja Kesärannassa.

PÄÄMINISTERI Iltalehden toimittaja Jarno Liskin uutisointi aloitti aikoinaan kohun, kun artikkelisarjassa selvisi, että pääministeri Sanna Marinille oli maksettu yhteensä 14 363 euron edestä ateriapalveluita eli keskimäärin 845 euroa kuukaudessa. Asiassa oli erikoista erityisesti se, että valtioneuvoston kanslia ilmoitti aluksi summan huomattavasti pienemmäksi.

Sanna Marin oli pääministerinä käyttänyt Kesärannassa ravitsemispalveluita tammikuusta 2020 toukokuuhun 2021, eikä maksanut niistä veroa. Pääministeri on sittemmin ilmoittanut maksavansa kulut takaisin sekä korjaavansa veroilmoitusta.

Helsingin poliisilaitokselle oli lisäksi tehty kaksi rikosilmoitusta, joissa pyydettiin selvittämään, onko valtioneuvoston kanslia ja pääministeri syyllistynyt rikokseen. Esitutkintaa ei aloitettu ja esiselvitystä suoritettiin koskien vain valtioneuvoston kanslian virkamiehiä, sillä poliisilla ei ole toimivaltaa arvioida pääministerin virkatoimien lainmukaisuutta.

Poliisin Iltalehdelle toimittamasta julkisesta esiselvitysaineistosta kuitenkin selviää, ovatko aikaisemmat pääministerit käyttäneet ateriaetua hyväkseen. Aiemmin väitettiin virheellisesti, että etu olisi ollut käytössä jo Paavo Lipposen toimiessa pääministerinä.

Valtioneuvoston kanslian poliisille antaman materiaalin perusteella Matti Vanhanen ei pääministeriaikanaan (2007–2010) hyödyntänyt ateriaetua kuin satunnaisesti, Mari Kiviniemelle (2010–2011) aamiaistarvikkeita ja aterioita toimitettiin, mutta kuluselvitystä ei ole enää jäljellä. Jyrki Katainen (2011–2014) käytti palveluita Kesärannassa asuessaan vuonna 2013 yhteensä 2 464,80 eurolla.

Alexander Stubb yöpyi pääministerinä (2014–2015) ollessaan Kesärannassa vain satunnaisesti, eikä käyttänyt ateriapalveluita. Myös Juha Sipilän (2015–2019) yöpymiset ja palveluiden käyttö Kesärannassa olivat satunnaisia. Vuonna 2019 kulut olivat yhteensä 185,10 euroa.

Esiselvityksen mukaan Antti Rinne ei vuonna 2019 majoittunut Kesärannassa kuin satunnaisesti, mutta Rinne vahvistaa Iltalehdelle, että asui käytännössä pitkiäkin aikoja virka-asunnossa, vaikka kirjoja ei siirretty Kesärantaan. Hän käytti ateriapalveluita kaksi kertaa, jotka kulut 126,44 euroa laskutettiin jälkikäteen.

– Maksoin laskut, kun ne tulivat maksettaviksi. Minun ajatukseni on koko ajan ollut, että ne on heidän kauttaan meille tilattu ja toimitettu ja me maksamme ne pois, Rinne kommentoi Iltalehdelle.

Ensimmäisen kululaskun sisältöä hän ei muista, mutta kertoo toisen laskutuksen koskevan hänen pyynnöstään 20.6. hankittuja lihatarvikkeita. Antti Rinne aikoi viettää juhannusta Kesärannassa yhdessä puolisonsa Heta Ravolainen-Rinteen kanssa.

Lue myös: Poliisi ei aloita esitutkintaa pääministerin ateriaedusta – ”Ei ole syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomista”

Kommentoi Facebookissa