Poliitikot jakavat rahaa taustaryhmilleen – miksi veronmaksajien täytyy rahoittaa erilaisia yhdistyksiä?

Kolumnistimme mielestä perinteisellä siltarumpupolitiikalla jaetaan rahaa hyödyttämään kansanedustajien lähipiiriä.

Kolumnistimme mielestä perinteisellä siltarumpupolitiikalla jaetaan rahaa hyödyttämään kansanedustajien lähipiiriä. (Kuva Hanne Salonen/ Eduskunta)

Vieraileva kolumnistimme odottaa pelolla, milloin keksitään rahoittaa elävien poliitikkojen monumentteja.

KOLUMNI Viime vuoden lopulla kansanedustajat jakoivat perinteisiä joululahjarahoja 40 miljoonan euron edestä, ne olivat lisämenoja tämän vuoden valtion talousarvioon. Verorahojen jakaminen on perinteistä siltarumpupolitiikkaa, jossa jaettavaa riittää kaikkeen hyvään hyödyttämään kansanedustajien omia äänestäjiä ja lähipiiriä.

Valtion talousarvioesityksiä ja lisätalousarvioesityksiä käsittelevän eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenistä esimerkiksi 4H-liitossa ”kahden pallin politiikkaa” ja demarivoimaa toteuttaa valtuuskunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen sekä valtuuskunnan jäseninä valtiovarainvaliokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti ja jäsen vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

Myös valtiovarainvaliokunnan jäsen, keskustalainen ex-ministeri Katri Kulmuni sekä nykyinen puolustusministeri Antti Kaikkonen ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä istuivat 4H-liiton valtuuskunnassa ennen ministeriksi tuloaan. Tänä vuonna liitto sai 300 000 euron avustuksen toimintaansa, jota kuvaillaan sanoilla harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. Liitossa on yli 50 000 jäsentä, mikä selittää kansanedustajien kiinnostuksen suureen potentiaaliseen äänestäjäkuntaan.

Mikä selittää sen, että ministeri Leppä on saanut kotitilansa vieressä kulkevan Koirankivenraitin asfaltoimiseen kaikkiaan 300 000 euroa? Keskustalainen maatalousministeri selittää suuria joululahjarahoja pelkällä sattumalla. Äänestäjät tietävät, että sattumoisin ministereiden ja kansanedustajien kotitiloille ja mökeille on päällystetty vuosikausia teitä ympäri Suomen. Maassa on lukematon määrä vilkkaampia ja huonompia teitä, jotka ovat saaneet vuosikausia odottaa teiden kunnostusrahoja.

Kukaan ei kysele jääviyden perään, kun kokoomuslainen kansanedustaja ja Karjalan liiton varapuheenjohtaja Jukka Kopra on jakamassa karkkirahaa yhdistykselle. Miksi veronmaksajien täytyy rahoittaa tällaisia yhdistyksiä? Samaan sarjaan kuuluu Marttaliitto, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii kokoomuslainen meppi Sirpa Pietikäinen. Miksi Metsästäjäliitto edunvalvojana saa toimintaansa sata tonnia verorahoja tänä vuonna? Miksi eduskuntaryhmät haluavat tukea myös ammattiyhdistystoimintaa rahoittamalla Suomen Ammattikalastajaliittoa 60 000 eurolla? Yhtä hyvin puolueet voisivat avustaa SAK:ta ja Elinkeinoelämän keskusliittoa. Eri eturyhmien edunvalvonnan tukeminen ei kuulu eduskunnan tehtäviin.

Verorahojen jakaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja demareiden Johannes Koskinen sanoi Iltalehden haastattelussa, etteivät jakovarat ole mitään joululahjarahoja. ”Valiokunnan jäsenet näkevät pitkin vuotta erilaisia menokohteita ja niistä tulee yhteydenottoja”, totesi Koskinen.

Veronmaksajat näkevät puolestaan vuosittaiset kymmenien miljoonien jakovarat kansaedustajien ikiomana edunvalvontana, jossa yhteisiä varoja käytetään mitä kummallisimpiin kohteisiin. Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä ei voinut peittää tyytyväisyyttään, kun Urho Kekkosen kansallispuiston lähtöporttimonumentin suunnitteluun Inarissa myönnettiin 150 000 euroa.

Veronmaksajat odottavat pelolla, milloin kansanedustajat keksivät rahoittaa vielä elävien poliitikkojen monumentteja.

Seppo Konttinen

Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.

Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.

Lue myös: Poliitikot rahastavat asumisella – milloin maahan saadaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja?

Kommentoi Facebookissa